sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Tove Jansson: Näkymätön lapsi



"Ironisia henkilöitä ei kannata piestä."

Jansson, Tove: Näkymätön lapsi
Julkaistu: 1982, viides painos
Alkuperäinen julkaisu: 1962
Alkuperäinen nimi: Det Osynliga Barnet
Mistä maasta: Suomi
Suomentanut: Laila Järvinen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 167


Kirja sisältää yhdeksän erilaista kertomusta, joista jokainen sisältää mielestäni jonkinlaisen opetuksen. Ensimmäisessä tarinassa Kevätlaulu Nuuskamuikkunen kohtaa nimettömän mönkijän, joka osoittaa häntä kohtaan suurta ihailua. Nuuskamuikkunen kaipaa yksinäisyyttä eikä halua olla sidoksissa mihinkään. Hän halveksii heitä, jotka eivät ole vapaita, vaan seuraavat jotakuta sokkona ja ajattelematta omilla aivoillaan. Nuuskamuikkunen ei ymmärrä, että jotkut tarvitsevat toisten tukea. Hän itse ei jaksa aina olla ystävällinen ja seurallinen. Nuuskamuikkunen huomaa kuitenkin kaipaavansa jossain vaiheessa ystävää, mutta saakin silloin huomata, ettei ystävällä enää olekaan aikaa jutella. Muille kannattaa olla ystävällinen, sillä koskaan ei voi tietää, milloin tarvitsee ystävää. Toisaalta aina tarpeet eivät kohtaa yhtä aikaa.

"Hänen yksinäisyyden sävelensä oli kadonnut, koko tunnelma oli pilalla. Hän puri piippuaan ja tuijotti koivujen väliin näkemättä mitään." (s.12)

Kamala tarina opettaa olemaan valehtelematta. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin tarinasta tulee mieleen ihmiset, jotka suhtautuvat elämään pessimistisesti. Vai kertooko tarina kuitenkin masennuksesta kärsivästä ihmisestä? Vai sellaisesta, joka kärsii, kun ei voi ilmaista itseään, vaan joutuu toimimaan vallitsevan yhteiskunnan normien tai vanhempien asettamien velvollisuuksien mukaan? Vai kertooko se ihmisistä, jotka kuluttavat voimavarojaan aivan turhaan stressaamalla mahdollisesti tapahtuvia asioita etukäteen? Vai onko se kertomus riskinotosta, vanhan elämän jättämisestä taakse ja omalta mukavuusalueelta pois astumisesta? Sekä sen ymmärtämisestä, ettei sitä kannattanutkaan pelätä? Muiden on hankala auttaa, sillä muutoksen on tultava sisältäpäin, omasta itsestä.

"Nuuskamuikkunen nosti päätään, tarjasti häntä terävästi ja näki peikon ihastuksesta ja jännityksestä pakahtumaisillaan. Siksi hän sanoi vain torjuvasti: - Sitä minä en usko. - - Mahdotonta, sanoi Nuuskamuikkunen, joka tiesi, miten yllätystä on valmisteltava." (s.67)

Maailman viimeinen lohikäärme kertoo tilanteesta, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi. Välillä tulee esteitä ystävyyden tielle, mutta ymmärtäväisellä tavalla riidat voidaan selvittää ja jatkaa eteenpäin. Tarinasta opitaan myös, ettei villieläintä voi kesyttää tai määrätä pitämään itsestään. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta kertoo introvertistä henkilöstä, joka tarvitsee elämäänsä ajoittain positiivista yksinoloa voimistuakseen, mutta jonka ekstrovertit sukulaiset eivät ymmärrä häntä ja tarjoutuvat alati seuraksi tai keksivät paljon tekemistä. Hän ei osaa sanoa ei ja tehdä sitä, mikä itselle sopii parhaiten. Hänen on opittava tekemään omia päätöksiä. Eri ihmiset pitävät eri asioista, joten toisen pitämiä asioita ei pidä väheksyä.

"Hemuli syöksyi vihreään, ystävälliseen hiljaisuuteen, hän loikkasi siihen, hän kieriskeli siinä ja tunsi itsensä nuoremmaksi kuin konsanaan." (s.84)

Kertomus näkymättömästä lapsesta pureutuu henkisen väkivallan vaikutuksiin. Ihmisen itsetunto rapistuu olemattomiin, jos hän joutuu jatkuvasti kärsimään vähättelystä. Hänestä voi tulla epäsosiaalinen, kun hän ei ole koskaan oppinut sosiaalisia taitoja, kun on aina joutunut olemaan yksin ilman ystäviä ja normaalia kanssakäymistä. Tarina opettaa, että on tärkeää löytää joku, joka vahvistaa itsetuntoa. On myös hyvä oppia puolustamaan itseään. Hattivattien salaisuus tarinassa Muumipappaa kyllästyttää harmaa arki ja rutiinit. Hän jättää perheensä ja lähtee pois kotoa hattivattien matkaan, sillä kaikki pelkäävät heitä ja he elävät huhujen mukaan huonoa elämää. Hän muuttuu haluttomaksi yrittäessään sulautua joukkoon tekeytymällä karskiksi. Ei kestä kovin kauan, kun Muumipappa huomaa, ettei löytänytkään mitään erikoista ja jännittävää. Hattivatit ovatkin vain onnetonta porukkaa, jolla ei ole paikkaa, minne mennä. Muumipappa alkaa kaivata turvallista kuistielämäänsä. Hän ymmärtää, mikä on arvokasta ja todellista vapautta.

"Hän päätti olla yhtä hiljainen ja salaperäinen kuin hattivatti. Sellaista henkilöä kohtaan tunnetaan aina kunnioitusta, joka osaa pitää suunsa kiinni. Luullaan, että sellainen tietää paljon ja elää hirveän jännittävästi." (s.124)

Sedrik nimisessä tarinassa pohditaan sitä, kuinka raha tai tavarat eivät tuo onnea, vaan ystävät. Kuusi nimisessä tarinassa kaikki ovat kärttyisiä ja hermostuneita - aivan kuin jotain kamalaa olisi tapahtumassa. Kaikilla on kiire, sillä joulu on tulossa. Vain yksi sanoo joulua hauskaksi, mikä saa epäilemään, että muut ovat varmaan käsittäneet tilanteen jollain tavalla väärin. Joulun pitäisi olla mukava juhla, jota on aivan turha stressata kuin jotain onnettomuutta.

Kirja vaikuttaa sekä samanlaiselta kuin muut lukemani Muumi kirjat että täysin erilaiselta. Tarinoiden kerrontatyyli on sama, mutta kirja on jaettu eri kertomuksiin. Pidän siitä, että kirjojen lukeminen saa minut pohtimaan elämää ja että tarinat eivät koskaan ole yksitulkintaisia, vaan niistä löytää jokaisella lukukerralla jonkin uuden näkökulman.



100 suomalaista kirjaa: 22/100

2 kommenttia:

  1. Luin tästä pari tekstiä ääneen viime talvena viisivuotiaalle, mutta hän ei oikein jaksanut keskittyä kunnolla niihin. Täytynee jatkaa lukemista itsekseen ja toivoa, että jonkin ajan päästä tämä olisi myös yhteistä lukemista. Vaarallinen juhannus on ainoa muumikirja, jonka olemme saaneet luettua kokonaan tähän mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirja toimii sitten vähän vanhempana :) Vaarallinen juhannus on hyvä kirja!

      Poista

Kiitos kommentista!