keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2017: Luukku 20



"Herätkää - herätkää - joukot uljaat"

Hoffmann, E.T.A.: Pähkinänsärkijä
Julkaistu: 1982
Alkuperäinen julkaisu: 1816
Alkuperäinen nimi: Nussknacker und Mauseköning
Mistä maasta: Saksa
Suomentanut: Salme Setälä

Suomennoksen tarkistanut: Hanno Vammelvuo
Kuvittanut: Matti Kota
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 79


Drosselmeierin setä antaa jouluaattona Marialle lahjaksi pähkinänsärkijän, johon tyttö ihastuu ensi silmäyksellä. Todellisuus ja tarina sekoittuvat, kun Maria saa selville, että pähkinänsärkijä on oikeasti sedän noiduttu serkunpoika, jonka tehtävänä on voittaa hiirikuningas taistelussa. Maria on viattoman herkkä ja suloinen tyttö, joka uhrautuu urhoollisesti pähkinänsärkijänsä puolesta. Hän tukee uskollisesti taistelua luopumalla osasta omaa hyvinvointiaan ja itkee katkerasti, kun hänen vanhempansa eivät usko hänen mielikuvituksekasta suruaan. Maria sulkeutuu omaan haavemaailmaansa, kulkee halki satumaiden ja nousee viimein kuningattarena valtaistuimelle.

"Sinä yksin saatat pelastaa hänet. Ole vain kestävä ja uskollinen!" (s.52)

Romantisoidussa sodankäynnissä komeasti puetut miehet ovat rohkeita ja urhoollisia. Naiset ojentavat sotilaille nauhan osoittaakseen kannustusta ja suosiotaan. Sotilaat saavat näin lisää voimia koitokseen. Kauniisti koristautuneet naiset puolestaan pyörtyilevät joko onnesta tai mielenliikutuksesta. Kaikkien unelmoimassa sodan voittaneessa kaupungissa riittää mielinmäärin herkkuja. Siellä jokaisella on oma paikkansa. Kaupunkia hallitsee kuningas, jonka ympärillä pyörivät herkullisia ruokia valmistavat prinsessat sekä murjaanit ja hovipojat. Kaduilla kulkevat eri maiden kansalaiset, upseerit, sotilaat, papit, paimenet ja ilveilijät sekä suurmoguli suurmiehineen ja orjineen.

"Jokainen ajattelee itsekseen: Mikä onkaan ihminen ja mitä hänestä voi tulla?" (s.69)

Kirjan luettuani minun teki hirveästi mieli marsipaania, vaikka en edes pidä siitä. Muutenkin tarina jätti ristiriitaisen olotilan. Toisaalta se oli kauniin tunnelmallinen ja ihanan vanhanaikainen joulutarina, mutta toisaalta se symbolisoi Saksan ja Ranskan välistä surullista sodankäyntiä. Henkilöiden ajatusmaailmaan oli vaikea samaistua, joten heihin suhtautui vain aikansa satuhahmoina. Minua hämmensi etenkin Drosselmeierin tyyli kiusoitella Marian kustannuksella ja Fritz veljen into leikkiä pelkästään sotaleikkejä. Marian tarinoihin suhtauduttiin pelkkinä lapsellisina hupsutuksina - sen sijaan, että niitä olisi otettu vakavasti ja vaikka kirjattu ylös.

"Maria ei uskaltanut enää puhella kenenkään kanssa seikkailuistaan, mutta tuon ihmeellisen maan kuvat seurasivat häntä laineiden loiskinnassa ja kaunista soittoa kuullessa." (s.76)

Kävin katsomassa Suomen kansallisbaletissa Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas nimisen baletin. Istuin parvella ja ihastelin näkymiä. Olin käynyt salissa kerran aikaisemmin, kun siellä järjestettiin avointen ovien tapahtuma. Kävin tuolloin kulissien takana ja balettitanssijoiden harjoituksissa. Näin myös esityksen siitä, millaisia valaistuksia näyttämölle voidaan saada aikaan. Haaveilin etenkin tuon päivän jälkeen oikean esityksen näkemisestä. Kuuntelin jännittyneenä Tsaikovskin musiikkia, jota upea orkesteri tulkitsi, ja seurasin, kuinka esirippu hiljalleen aukeni. Takaa paljastui henkeäsalpaava näkymä. En voinut uskoa silmiäni. Ihastuin kulisseihin niin paljon, että voisin väittää, etten ole ensimmäisen kohtauksen kulisseja upeampia nähnyt koskaan aiemmin. Jossain vaiheessa näytti siltä kuin ihmiset olisivat olleet valkokankaassa ja heränneet sieltä eloon kulkiessaan lähemmäs. Kaikki oli jouluisen tunnelmallista.



Pidin myös korkeasta salista, jossa järjestettiin tanssiaiset ja lapset vastaanottivat joululahjansa. Rakastan kelloja, joten mieleeni jäi kohtaus, jossa Drosselmeierin setä ilmestyi kellosta ja vääristi todellisuutta hiirien vipeltäessä esille koloistaan. Hiiriksi pukeutuneiden tanssijoiden eleet olivat hiirien olemusta kuvaavia korvien rapsutuksia myöten. Tanssijat olivat upean fyysisiä eleissään ja liikkeissään. Välillä lavalla oli niin paljon toimintaa, ettei tiennyt, minne silmänsä olisi laittanut. Olin myös niin keskittynyt tarinaan, että hyppäsin kirjaimellisesti kattoon, kun taistelukohtauksen ase pamahti.



Väliajan jälkeen tunnelma rauhoittui ja keskityttiin toiminnan täyteistä tarinaa enemmän kauniiseen tanssiin. Ihastelin tanssijoiden taitoja sekä upeaa puvustusta. Huomasin jossain vaiheessa silmieni sumenevan, kun herkistyin ilon kyyneliin. Mielestäni esitys oli jotain niin kaunista! Juuri sitä, mitä kaipasin joulukuuhun! Kävin esityksen jälkeen kuuntelemassa muutaman sanan tanssijoiden ajatuksista, kun lapset saivat kysyä heiltä kysymyksiä. Lapset pohtivat etenkin puvustusta: miksi hiirikuningas otti pään pois loppukumarruksessa, miksi yksi tanssijoista oli maalattu vihreäksi ja miksi lapsilla oli loppukohtauksessa pelkät paidat yllään. Minulle jäi mieleen, kuinka eräs tanssijoista kertoi tanssineensa kyseisen baletin jo reilusti yli sata kertaa. Kysymysten jälkeen pienet balettifanit jonottivat innokkaina nimikirjoituksia. Ajattelin, että ehkä heidän joukossaan oli kenties joku, joka tulevaisuudessa tulisi itse tanssimaan kansallisbaletissa.



Joulun tunnelman voi löytää tarinoista. Rauhallista joulun aikaa!


Kuva: Niina Tolonen, Yöpöydän kirjat -blogi


Eilinen luukku (19): Ja kaikkea muuta
Huominen luukku (21): Sivujen välissä
 

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen pohtinut Pähkinänsärkijä-kirjan lukemista - mukavaa, kun kirjoitit siitä, sillä en ole tiennyt, miten se eroaa baletista. Luukkua oli mukavaa lukea, palautti minutkin mukavasti baletin tunnelmaan. :)
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun kommentoit :) Voin suositella kirjan lukemista!
      Rauhallista joulun aikaa!

      Poista

Kiitos kommentista!