keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Synttärit



Unelmien aika -kirjablogi on ollut toiminnassa kuukauden! Kiitos kaikille, jotka olette ryhtyneet blogin lukijoiksi!

Voitte aina laittaa minulle palautetta tai kysymyksiä postauksistani tai kirjavalinnoistani kommentoimalla postauksia.

Tätä blogia on hauska ylläpitää!

maanantai 28. syyskuuta 2015

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi



"´Hagrid´, hän sanoi hiljaa, ´minusta tuntuu, että sinä olet erehtynyt. Minä en usko, että minä voin olla velho.´"

Rowling, J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
Julkaistu: 1998

11-vuotias Harry Potter saa syntymäpäivänään tietää olevansa velho. Hänet kutsutaan Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, minne hän muuttaa mieluusti jättäen jälkeensä ilkeän ottoperheensä. Opiskelu tuntuu hauskalta, mutta muuttuukin pian vaaralliseksi, kun Harry alkaa tutkia arvoituksia yhdessä ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa. Harry Potteria seuraa myös legenda, joka sai alkunsa, kun hän oli pieni vauva. Hänen vanhempansa nimittäin kuolivat Voldemort velhon toimesta, mutta Harry selvisi jostain syystä, mitä kukaan ei tiedä. Kaiken lisäksi Voldemort - eli tiedät-kai-kuka - katosi.

Olen pitkään ajatellut lukevani tämän kirjan, joten siihen oli ihana viimein tarttua. Teksti soljui hyvinkirjoitetusti ja vauhdilla eteenpäin. Maailma tuntui satumaiselta, mielenkiintoiselta, jännittävältä ja hauskalta. Ihastuin kaikkiin hahmoihin ja halusin tietää heistä lisää. Olen katsonut kaikki Harry Potter elokuvat ja pidin niistä kovasti. Oli siis mukavaa syventyä kirjaan ja saada tietää kaikista tapahtumista hieman enemmän kuin mitä elokuvassa pystytään kertomaan.

Olen aina pohtinut, miksi Dumbledore pitää niin paljon Hagridista ja antaa hänelle monia tärkeitä tehtäviä, vaikka hän on aika epäluotettava puhuessaan ohi suunsa. Toisaalta Hagrid voisi olla ärsyttävä, sillä hän onnistuu pilaamaan monia tärkeitä asioita, mutta en pysty inhoamaan häntä yhtään. Hän on jotenkin niin ihastuttavan hellyttävä hahmo. Minusta tuntuu, että Dumbledore uskoo, että asiat menevät, kuten niiden kuuluukin - hänen pienellä omalla avustuksellaan. Mielestäni Dumbledore on mystinen hahmo. Hänestä ei tiedä, millainen hän loppujen lopuksi on.

Kiinnitin huomiota Hermionen kuvaukseen. Olen elokuvien perusteella ajatellut, että hän on nätti velhotyttö, joka ottaa opiskelut vakavasti ja jolla on tapana näpäyttää muita ajattelematta sen enempää. Kirjassa hänet kuitenkin kuvataan isohampaiseksi ja ärsyttäväksi tytöksi. Hampaita korostetaan mainitsemalla, että hänen vanhempansa ovat kummatkin hammaslääkäreitä. Mielestäni se oli aika erikoista. Oli mielenkiintoista seurata Hermionen hahmon kehitystä; kuinka hän oppii toimimaan ystävien seurassa ja laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Luin kirjaa tosiaan vertailemalla sitä elokuvaan. Se oli oikeastaan väistämätöntä. Näin hahmot sellaisina kuin ne ovat elokuvassa. Toisaalta ihan mukavaa, mutta toisaalta oman mielikuvituksen käyttö oli rajoittunutta.

Ensimmäinen kirjasarjasta tehty elokuva ilmestyi vuonna 2001:



Voin suositella kirjaa ihan kaikille, sillä se on uskomattoman kekseliäs ja hyvin kirjoitettu. Täytyy sanoa, että kirjailijalla on uskomaton mielikuvitus!

Lue myös:

Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta

torstai 24. syyskuuta 2015

AJ Penn: The Tribe: A New World



Penn, AJ: The Tribe: A New World

Kirja kertoo maailmanlopun jälkeisestä maailmasta, jossa kaikki aikuiset ovat kuolleet virukseen. Lapset ja nuoret ovat muodostaneet klaaneja selviytyäkseen kaaoksessa. Tarina alkaa siitä, mihin se päättyi Klaani nimisessä tv-sarjassa, jota näytettiin Yle:n kanavilla 2000-luvun alussa. Sarjan alkuperäinen nimi on The Tribe. Kirja, kuten sarjakin, seuraa etenkin Ostarinrotat nimisen klaanin selviytymistä ja halua luoda parempaa maailmaa. Klaani asuu hylätyssä ostoskeskuksessa kaupungissa, kunnes se sarjan lopussa joutuu pakenemaan uutta virusta sataman kautta veneellä. Kirjan tapahtumat kertovat venematkasta ja hahmojen selviytymisestä mystiselle saarelle.

Kirjassa on samaa tunnelmaa ja samanlaista kerrontaa kuin tv-sarjassa. Pidän siitä, kuinka hahmot osataan kuvata sellaisina kuin ne nähtiin televisiossa. Tavallaan tuntuu siltä kuin lukisi kerrontatyyliin kirjoitettua tv-sarjan käsikirjoitusta. Kirjan tapahtumat ovat samankaltaisia kuin voisi kuvitella sarjassakin tapahtuvan. Ne ovat vain hieman suureellisempia kuin mitä tv-sarjassa pystyttäisiin esittämään. Pidin juonesta, hahmoista ja loppuratkaisusta. Kirja oli kaiken kaikkiaan onnistunut jatko tv-sarjalle.

Suosittelen kirjaa kaikille Klaani tv-sarjasta pitäneille sekä post-apokalyptisiä kirjoja lukeville.

Klaani tv-sarjan jaksoja voit katsoa viralliselta youtube kanavalta.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Veronica Roth: Allegiant



"What if your whole world was a lie?"

Roth, Veronica: Allegiant
Kirjasarja: Osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2
Julkaistu: 2013

Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.

Osattomat ovat kukistaneet kaupungin johdon ja julistaneet kaikki osattomiksi. Osastoja ei siis enää ole ja niiden edustamisesta rangaistaan. Kaikille määrätään uudet tehtävät uudessa yhteiskunnassa. Osa kaupungin asukkaista haluaisi lähteä salaa tutkimaan, mitä kaupungin ulkopuolella on. Heidän ryhmittymäänsä kutsutaan ´allegiant´ nimellä. Pieni joukko lähetetään matkaan. Heidän joukossaan ovat muun muassa Tris, Tobias, Christina ja Peter.

Olin pitkään jumissa kirjan kanssa, sillä se sai minut jollain tavalla ärsyyntymään. Tykkäsin todella paljon ensimmäisestä kirjasta, sillä siinä kuvailtiin aivan uusi maailma, joka oli täynnä selvittämättömiä asioita. Päähahmo oli helposti lähestyttävä, mutta tässä kirjassa Tris on jollain tavalla liian ylimielinen ja voittamaton. Hän on myös kliseinen teini, joka kapinoi auktoriteetteja vastaan ja keskittyy enemmän omiin suhteisiinsa kuin tärkeisiin asioihin - paitsi ihan lopussa. Kirjassa on myös rasittavaa ja sekavaa se, että välillä kertojana on Tris ja välillä Tobias.

Kirja herätti monenlaisia ajatuksia. Pohdin, millainen yhteiskuntamalli olisi paras. Missä kirjan tapahtumapaikassa asuisin mieluiten. Missä eläisin tyydyttävimmän elämän. Kaupungissa, jossa on osastoja, voisi olla turvallinen olo, sillä kaikki tietäisivät, mihin kuuluvat. Jokainen saisi itse päättää, mitä tekisi lopun elämäänsä ja missä osastossa. Huonona puolena siinä on, että pitää ajatella vain järjellä, ei tunteilla. Oma perhe ja sukulaiset pitäisi unohtaa ja laittaa osasto heidän edelle. Pohdin myös, millaista olisi saada selville, että koko elämä on ollut vain yhtä suurta ihmiskoetta ja että mikään ei ole ollut totta, mitä on tehnyt ja kokenut. Millaista olisi kuulla, että oma äiti on koko ajan tiennyt, mistä kaikessa on kysymys ja mitä kaupungin ulkopuolella on tapahtunut, mutta hän ei ole kertonut mitään.

Koin kirjaa lukiessani tunteita laidasta laitaan. Aluksi olin iloinen, kun saisin vihdoin tietää, miten tässä kirjasarjassa käy. Sitten olin tylsistynyt, kun tapahtumat käsittelivät vain teinien välisiä suhteita toisiinsa ja vanhempiinsa sekä geneettistä löpinää. Oli myös inhottavaa lukea, kuinka niin sanotut puhdasgeeniset hallitsivat maailmaa mielensä mukaan ja alistivat väärin perustein niin sanotut geneettisesti vialliset ihmiset, vaikka koko geneettinen ajatus oli valhetta. Mieleeni nousivat ajatukset siitä, kuinka Hitler halusi, että vain puhdasrotuiset saisivat lisääntyä. Tunsin myös toiston tuomaa yllätyksettömyyttä, sillä olin vasta lukenut Labyrintti kirjasarjan, jossa myös oli kysymys ihmiskokeista, joissa tutkimus tehtiin isossa kontrolloidussa paikassa - jättimäisessä labyrintissa tai kaupungissa - ja joka videokuvattiin ja jota tarkkailtiin. Siinä oli myös ajatus siitä, että vain puhtaat viruksettomat ihmiset saivat lisääntyä keskenään ja luoda paremman ja terveen sukupolven. Yhteistä oli myös se, että hallitus rahoitti vain tutkimusta eikä auttanut kansalaisia. Seuraavaksi kirjan edetessä tunsin suurta jännitystä, kun viimein alkoi jotain tapahtua ja loppuhuipentuma lähestyä. Lopuksi koin suurta surua tapahtumien saamien käänteiden vuoksi, vaikka arvasinkin lopputuloksen ennakkoon kirjassa saamieni vihjeiden perusteella. Kirja oli myös hahmoilla tunteiden vuoristorataa. Tris ja Tobias kokivat matkan varrella monenlaisia tunteita ja ongelmia.

Olisin halunnut tietää, mitä maailmalle tapahtui. Alkoiko uusi ajatusmaailma levitä muuallekin? Paraniko köyhien asema maailmalla? Saivatko kaupungin asukkaat pitää pitkään oman koskemattomuutensa ja ajatusmaailmansa vai hyökättiinkö heitä vastaan? Kuinka Tobiaksen kävi? Löysikö hän vielä uuden rakkauden? Tuliko hänestä ja Christinasta kenties lopulta pari?

tiistai 22. syyskuuta 2015

Torey Hayden: Tiikerin lapsi



Hayden, Torey: Tiikerin lapsi
Julkaistu: 2007

Torey Hayden on kirjoittanut kirjat One Child vuonna 1980 ja The Tiger´s Child vuonna 1995, joista on koottu yhteisnide Tiikerin lapsi.

Kirja kertoo erityisluokasta, jossa Torey Hayden toimii opettajana ja jossa on vaativia oppilaita. Luokalla on Sheila, jota on kohdeltu kotona kaltoin ja joka käyttäytyy sen mukaisesti. Hänestä ei myös huolehdita asianmukaisella tavalla, vaan hän kulkee aina samoissa vaatteissa. Kirjan loppupuolella kerrotaan, kuinka Torey Hayden tapaa teini-ikäisen Sheilan ja kuinka hän elää elämäänsä aikuisena.

Kirja vei minut mennessään ja ahmin sen melkein yhdeltä istumalta, mikä ei ole tyypillistä minulle, joka olen hidas kirjojen lukija. En pystynyt laskemaan kirjaa silmistäni. Mielestäni se oli hyvin kiehtova ja elävä omaelämäkerrallinen tarina. Parasta kirjassa oli tuntuma opettajan ja Sheilan välisestä vahvasta siteestä toisiinsa. Mielenkiintoisinta oli lukea, kuinka opettajan opetukset vaikuttavat lapseen vielä aikuisuudessa tai kuinka kaikilla lapsuuden tärkeillä tapahtumilla on merkittävä vaikutus ihmisen kasvuun. Oli myös jännittävä lukea, kuinka lapsi koki opettajansa aikuisena ja kuinka heillä ei ollut aivan samanlainen käsitys tapahtumista. Jäin pohtimaan, kuinka olisi tärkeää kohdella lapsia hyvin ja oikeudenmukaisesti sekä luoda heille turvallinen ympäristö.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Stephen King: Carrie



King, Stephen: Carrie 
Julkaistu: 2013

Stephen Kingin esikoisteos ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1974. Se kertoo Carrie nimisestä tytöstä, jota kiusataan rankasti koulussa ja joka kärsii myös kiihkouskovaisesta äidistään. Kaiken huipuksi tytöllä on telekineettisiä voimia.

Kirja alkaa siitä, kun Carrien ensimmäiset kuukautiset alkavat liikuntatunnin jälkeen suihkussa. Tyttö ei ole koskaan kuullutkaan kuukautisista ja menee pois tolaltaan tyttöjen pilkatessa ja heitellessä häntä tamponeilla. Mielestäni tämä sekä monet muut kirjan tapahtumat ovat ahdistavia ja ällöttäviä. Inhoan naisena sitä, kuinka kuukautisia kuvataan paholaisen aikaansaannoksena ja kuinka tavallaan verestä ammennetaan voimaa pahoihin tekoihin.

Tartuin kirjaan lähinnä yleissivistyksen vuoksi, sillä kirjaan viitataan monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Tiesin suunnilleen, mitä kirjassa tapahtuu noiden viittausten perusteella, joten kirja oli sinällään aika yllätyksetön. Loppujen lopuksi kirjassa ei oikeastaan tapahtunut paljon mitään muuta kuin muutama tärkeä kohtaus hahmon kannalta. Kirjan pelottavuus ja tarinankerronta kärsivät siitä, kuinka kirja oli rakennettu: kirjassa oli kuvitteellisia asiakirjoja, joita kuvitteelliset viranomaiset olivat tapahtumista laatineet.

Kirjan sanoma sen sijaan oli tärkeä, sillä henkisellä kiusaamisella voi olla tuhoisat seuraukset sekä kiusatulla että viattomille sivullisille.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ally Condie: Tarkoitettu



Condie, Ally: Tarkoitettu
Kirjasarja: Tarkoitettu, osa 1
Muut osat: Osa 2 ja osa 3
Julkaistu: 2011

Nuorille aikuisille suunnattu Tarkoitettu trilogia kertoo tulevaisuuden maailmasta, jota kutsutaan Yhteiskunnaksi. Trilogian ensimmäinen kirja Tarkoitettu on julkaistu englanniksi vuonna 2010. Se julkaistiin suomeksi vuonna 2011.

17-vuotias Cassia niminen tyttö elää Yhteiskunnassa, jossa kaikki elämän osa-alueet on tarkkaan säädeltyjä ja ennalta suunniteltuja. Yhteiskunta päättää muun muassa ihmisten pukeutumisesta, ravinnosta, puolisoista, työpaikasta ja jopa kuolemasta. Kaikki tekevät, mitä heidän käsketään tehdä, jopa vapaa-ajalla. Jokainen kantaa mukanaan kolmea pilleriä: vihreää, punaista ja sinistä. Pillereillä pidetään huolta siitä, että kukaan ei kapinoi järjestelmää vastaan.

Tarkoitettu kirja alkaa siitä, kun Cassialle esitellään hänen tuleva kumppaninsa, jonka Yhteiskunta on hänelle tarkkaan valinnut. Cassian yllätykseksi hänen kumppaninsa on hänen paras ystävänsä Xander. Tämä on harvinaista, sillä yleensä kumppani on joku tuntematon henkilö. Cassia tutkii Xanderin tietoja levykkeeltä, jolloin ruudulle ilmestyvät yllättäin vieraan pojan kasvot: hän on Ky, joka on luokiteltu poikkeavaksi. Cassia alkaakin tämän tapauksen jälkeen epäillä Yhteiskuntaa. Lisäksi kuvioissa on tietenkin mukana taidokkaasti kerrottu kolmiodraama.

Mielestäni kirja on todella mielenkiintoinen, sillä se kuvaa uuden, jännittävän maailman. Mielikuvitus lähtee valloilleen ja haluan tietää, mitä kaikkea tässä maailmassa oikein tapahtuu. Kirjasta jää mieleen se, että kaikki kulttuuri on arvokasta eikä mitään saa hävittää tai kieltää. Lukija jää myös pohtimaan, mitä itse haluaisi jakaa jälkipolville ja miten haluaisi lapsia kasvatettavan. Kuinka ihminen elää mahdollisimman mukavan ja tyydyttävän elämän.

Annan kirjalle viisi tähteä erikoisen ja jännittävän sekä hyvin kerrotun post-apokalyptisen maailman vuoksi.

lauantai 19. syyskuuta 2015

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa



Boyne, John: Poika raidallisessa pyjamassa
Julkaistu: 2009

Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.

Tarina alkaa siitä, kun 9-vuotiaan Brunon perhe muuttaa Berliinistä Puolaan isän työn perässä. Bruno ei ymmärrä isän työstä muuta kuin että se on hyvin tärkeää ja että heidän luonaan käy tärkeitä vieraita. Hän kummastelee ikkunasta näkyvää maisemaa piikkilanka-aitoineen ja pyjamapukuisine ihmisineen. Hän päättää lähteä tutkimusmatkalle ja kohtaa aidan toisella puolella istuvan samanikäisen Shmuelin.

Kirja kertoo siis natsiupsteerin pojan ja keskitysleirillä olevan juutalaispojan ystävyydestä. Tapahtumat kuvataan lapsen silmin katsottuina, jolloin ne aiheuttavat lapsenomaista ihmetystä. Lapsi suhtautuu hyvin viattomasti kaikkeen eikä ymmärrä, kuinka vakavista ja vaarallisista asioista on kysymys. Lukiessani kirjaa aivoni kirkuivat lapsia pakenemaan, vaikka tiesinkin, että tällaisesta aiheesta kirjoitettu kirja ei voi päättyä muutoin kuin onnettomasti. Kirosin mielessäni loppuratkaisua, joka oli ehkä vedetty hieman liian yli. Aivan kuin kirjailija olisi halunnut jollain tavalla kostaa natseille tappamalla heidän puolellaan olleen viattoman lapsen... Mietin, miksi Shmuel oli niin kamala lapsi, että halusi ystävänsä tulevan omalle puolelleen aitaa? Ei hän voinut olla niin tyhmä, ettei tiennyt, mitä aidan sillä puolella tapahtuu. Kyllä hänen on ollut pakko nähdä, kuinka monia kidutettiin tai jopa ammuttiin tottelemattomuudesta tai liian hitaasti etenemisestä. On hänen ollut pakko kuulla aikuisten puheet poltetun ruumiin hajusta. Ja muutenkin aidan sillä puolella nähtiin vain nälkää. Ei se olisi ollut hyvä leikkipaikka. Miksi Shmuel ei sen sijaan lähtenyt Brunon puolelle aitaa leikkimään? Kaikin puolin raivostuttava loppu, mutta ehkä sen oli tarkoituskin olla sellainen, koska todellisissa juutalaisvainoissa ei ole muita kuin järjettömiä tapahtumia.

Tartuin kirjaan tietäen, mistä se kertoo - varsinkin kansikuvan perusteella, joten kirja oli omalla kohdallani yllätyksetön. Pidin siitä silti, sillä se kertoo yhden näkökulman näihin kamaliin tapahtumiin.


Olisiko poikien ystävyys ja siitä seuranneet tapahtumat olleet oikeasti mahdollisia tällaisessa paikassa?


Kirja oli koskettava ja historiallinen, mutta loppuratkaisu ei ollut kovin uskottava, vaikka olikin mieltä ilkeällä tavalla kutkuttava.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Agatha Christien juhlavuosi



Tänään on kulunut kirjailija Agatha Christien syntymästä 125 vuotta!

Agatha Mary Clarissa Christie syntyi 15.9.1890 Torquayssa Englannissa ja kuoli 12.1.1976 Wallingfordissa Berkshiressä Englannissa. Hänet tunnetaan parhaiten lukuisista dekkareistaan, joiden kuuluisimmat hahmot ovat Hercule Poirot ja Neiti Marple. Monet tunnistavat varmasti kirjat nimeltään Eikä yksikään pelastunut, Idän pikajunan arvoitus ja Kuolema Niilillä.

Agatha Christie on saanut monia lempinimiä, muun muassa murhamamma ja rikosten kuningatar. Hän on itse käyttänyt peitenimeä Mary Westmacott kirjoittaessaan ihmissuhteita ja rakkautta käsitteleviä kirjoja.

Pidän paljon Agatha Christien kirjoista. Olen lukenut niitä yhteensä 13 ja haluaisin lukea lisää. Niissä kiehtovat vanhanaikaiset murhatarinat ja niiden selvittäminen sekä oivalliset loppuratkaisut. Ihanaa on myös lukea vanhanaikaista ja hienostunutta keskustelua erilaisten hahmojen välillä. On hauskaa uppoutua aivan toisenlaiseen eri aikakauden maailmaan.

Olen mukana Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteessa:



maanantai 14. syyskuuta 2015

Veronica Roth: Outolintu



"Osasto ennen verta."

Roth, Veronica: Outolintu
Julkaistu: 2011
Roth, Veronica: Kapinallinen
Julkaistu: 2012

16-vuotias Beatrice "Tris" Prior on suuren päätöksen edessä. Hänen pitäisi valita, mihin osastoon hän muuttaisi asumaan loppuelämäkseen. Jäisikö hän Vaatimattomiin, jossa hänen vanhempansa ja veljensä asuvat, vai muuttaisiko hän Sopuisiin, Rehteihin, Uskaliaisiin tai Teräviin. Jokaisella osastolla on oma tehtävänsä, johon he ovat suuntautuneet. Trisin ei onneksi tarvitse päättää asiaa täysin yksin, sillä hänet testataan ennen päätöksen tekoa. Hän saa valita osastonsa joko testin mukaan tai tehdä päätöksensä itse. Testissä ilmenee kuitenkin ongelmia.

Tris on mielenkiintoinen hahmo, sillä hän katsoo elämää eri tavalla kuin muut. Hän kyseenalaistaa asioita ja haluaa tehdä parhaansa. Tris tekee nuorella iällä monia tärkeitä päätöksiä ja joutuu kiperiin tilanteisiin.

Rakastan tällaisia maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sijoittuvia - eli post-apokalyptisia - kirjoja. Näitä on nyt onneksi muoti-ilmiön lailla kasapäin, esimerkiksi Nälkäpeli -kirjat ja Labyrintti -kirjat. Olisin kuitenkin toivonut näihin kahteen kirjaan enemmän selitystä sille, millaisessa maailmassa hahmot oikein elävät, mikä on johtanut tällaiseen tilanteeseen ja mitä sen paljon puhutun aidan toisella puolella on. Ehkä näihin kysymyksiin vastataan kolmannessa kirjassa, joka minulta on vielä lukematta, tai sitten kaikki jätetään lukijan mielikuvituksen varaan.

Kirjoista on tehty (yllätys yllätys) myös elokuvat, jotka olen nähnyt. Ensimmäisestä elokuvasta pidin, mutta toinen elokuva ei oikein puhutellut minua. Kirja oli paljon, paljon parempi. Kolmannesta kirjasta tehty elokuva Allegiant Part 1 tulee elokuvateattereihin joskus 18.3.2016. En ihan ymmärrä, miksi kolmas kirja pitää aina jakaa kahtia.



sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tad Williams: Velhon oppipoika



Williams, Tad: Taru kolmesta miekasta 1: Velhon oppipoika

Tarina kertoo Simon nimisestä apupojasta, joka pääsee velhon oppipojaksi. Lopulta hän joutuu jättämään tutun linnan lähteäkseen maailmalle. Tarina on siis perinteisen fantasiakirjan kaavaan tehty.

Tartuin kirjaan aikoinaan siitä syystä, että halusin lukea Ajan Pyörä kirjasarjan ohella jonkin toisen eeppisen ja pitkän tarinan. Tässä kirjasarjassa oli myös samantyyppisesti tehdyt kannet. Petyin tämän kirjan suhteen. Se oli aikamoista pakkopullaa. Ajattelin, että tarina paranee, kun se lähtee kunnolla käyntiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lopetin kirjasarjan lukemisen toisen kirjan jälkeen. Kirja on jotenkin omituiseen tyyliin kirjoitettu, mikä ei sopinut minulle. En halunnut tuhlata aikaani turhanpäiväisen kirjasarjan lukemiseen. Kirja ei edes houkutellut lukemaan tai tietämään lisää siitä, mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan. Hahmotkaan eivät olleet puhuttelevia. En valitettavasti keksi tästä kirjasta mitään hyvää sanottavaa.

Kirjasarjassa on kolme englanninkielistä kirjaa. Suomennettuja kirjoja on kaksitoista.

Jos harkitset fantasiakirjojen lukemista niin älä ainakaan aloita tästä. Jos olet fantasiakirjojen suuri ystävä ja suurkuluttaja, saatat ehkä pitää tästä.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Robert Jordan: Ajan Pyörän 1.osa



"Tästä tulisi kaikkien aikojen paras Bel Tine."

Jordan, Robert: Ajan Pyörän 1.osa: Vaarojen taival

Takakannesta: "Kaukana Kaksvirran kylässä asuva Rand al´Thor on maalaispoika, jonka rauhaisa elämä järkkyy miehuuden kynnyksellä. Hänen pieneen kotikyläänsä tunkeutuu vihollisia, jotka ovat kuin painajaisissa syntyneitä - puoliksi ihmisen, puoliksi eläimen hahmoisia. Saaliikseen hyökkääjät etsivät kolmea nuorukaista: he ovat Rand ja hänen parhaat ystävänsä, sepänkisälli Perrin ja alati kujeileva Mat. Nuorukaiset pakenevat yön selkään ja lähtevät matkaamaan kaukaiseen itään. Mukanaan heillä on salaperäinen lady Moiraine, velhotar ja noitanainen, johon ystävykset turvautuvat aloittaessaan vaarojen taipaleen. Ennen pitkää matkalaisten tiet eroavat, ja jokaisen on käytävä yksin kohtaloonsa, toteuttamaan omaa tehtäväänsä ajan suuressa kudelmassa. Vaarojen taival on ensimmäinen osa Ajan Pyörää, mahtavaa seikkailufantasiaa ikiaikaisista sankareista, joista yhdelle on suotu voima voittaa itse Pimeän valtias."

Tämä oli ensimmäinen fantasiakirja, jonka koskaan luin. Ihastuin sen erikoiseen ja taianomaiseen maailmaan sekä sen näyttävään kanteen. Kirja vilisi mitä eriskummallisempia nimiä kuten Aes Sedai, kaitsija, leikari... Lukeminen keskeytyi, kun jouduin tutkimaan kirjan takana olevaa sanastoa, mutta se ei haitannut, sillä olin niin uutukaisen kirjan lumoissa. Voiko tällaista edes olla olemassa?

Ostin vuosien saatossa kaikki sarjan kirjat omaksi. Ne ovat kovakantisia ja näyttäviä sekä rakkaita. Kirjat kertovat jännittäviä ja hauskojakin tarinoita monenlaisista ihmisistä, kansoista ja taruolennoista. Jotkut ovat sanoneet sitä liian pitkäksi ja hidastempoiseksi, mutta itse pidän verkkaisesta matkanteosta ja arvoitusten ratkaisemisesta pitkän kaavan mukaan. En halua tietää ratkaisua helpolla.

Olen lukenut tämän ensimmäisen osan moneen kertaan. Mielestäni se on nostalginen ja upea - kaiken alku. Siinä esitellään Aes Sedait sekä pimeyden hahmot; häiveet ja trollokit. Tapaamme myös leikareita (eräänlaisia kiertäviä tarinankertojia ja temppuilijoita) ja susia. Kirjasarjassa on yhteensä 25 suomennettua osaa. Kirjojen suomentaminen lopetettiin, kun kirjailija Robert Jordan (oikealta nimeltään James Oliver Rigney Jr) kuoli ja kun kirjojen myynti väheni, jolloin niiden suomentaminen ei ollut enää kannattavaa. (Lähteenä kustantamolta saatu sähköposti, kun kyselin aiheesta.) Brandon Sanderson otti viimeisten kirjojen käsikirjoitukset haltuunsa ja auttoi julkaisemaan loput kirjat. Englanninkielisissä kirjoissa osia on 14. Tämä johtuu siitä, että jokaisesta englanninkielisestä kirjasta tehtiin muutama suomenkielinen kirja. Kirjoihin on tehty myös yksi esiosa nimeltään New Spring eli Uusi kevät. Robert Jordan suunnitteli kahden muunkin esiosan tekemistä, mutta hän ei ehtinyt kirjoittaa niitä.

Lempihahmoistani sen verran, että pidän eniten Mat Cauthonista, joka on kirjan kujeilija ja onnenonkija. Hänen matkaansa tarttuu mielenkiintoisia esineitä ja hänen esi-isistään löytyy jännittäviä tarinoita. Myös hänen naisongelmansa nostattavat virneen huulille. Naishahmoista paras on mielestäni Nynaeve al´Meara. Hän tavaramerkkinsä on pitkä sivulla roikkuva letti, jota hän puristaa suuttuessaan. Hän on nuoresta iästään huolimatta kotikylänsä viisaus eli tavallaan parantaja. Hän on hyvin itsepäinen ja temperamenttinen. Nynaeve omistautuu täysillä rakastamilleen asioille.

Minusta on ollut aikoinaan hauska kirjoittaa omia tarinoita Ajan Pyörän maailmaan liittyen. Olen myös aiemmin haaveillut erilaisten fanitavaroiden, etenkin korujen, omistamisesta. Olen ainoastaan ostanut kirjoihin liittyvää musiikkia. Netissä vilisee paljon erilaisia piirustuksia ja muuta taidetta aiheeseen liittyen. Kirjoista on tehty myös sarjakuva ja paljon muitakin oheiskirjoja.

Suosittelen kirjasarjaa kaikille perinteisestä Taru sormusten herrasta tyyppisestä fantasiasta kiinnostuneille.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Alex Haley: Juuret



"Sellainen on maailman tapa, että hyvä usein palkitaan pahalla."

Haley, Alex: Juuret
Julkaistu: 1978

Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.

Takakannesta: "Juuret on kertomus Alex Haleyn suvun vaiheista siitä lähtien kun sen kantaisä Kunta Kinte yli kaksisataa vuotta sitten vangittiin Gambian aarniometsissä, vietiin laivalla valtameren yli ja myytiin orjaksi virginialaiselle plantaasiomistajalle. Se on monumentaalinen draama kuudesta sukupolvesta, jotka tulivat Kunta Kinten jälkeen, orjuudesta ja vapaudesta valkoisen miehen maassa, teos jota on sanottu käänteentekevimmäksi mitä Yhdysvalloista on koskaan tullut ja yhdeksi vuosisatamme tärkeimmistä. Juuret ei ole vain Alex Haleyn suvun tarina. Se on mustan Amerikan eepos, joka antaa suurelle kansanosalle lopullisesti takaisin orjuuden riistämän ihmisyyden ja identiteetin. Ja vielä enemmän: Juuret ei puhuttele vain mustia tai valkoisia vaan kaikkien rotujen ihmisiä kaikkialla missä toiset ovat sortajia, toiset sorrettuja. Se on suurenmoinen todistus ihmishengen lannistumattomuudesta. ´Kun tunnet juuresi, tiedät kuka todella olet, sinun ei tarvitse mennä polvillesi minkään, ei kenenkään edessä´, sanoo Alex Haley. Ei ihme että juurten etsinnästä on tämän kirjan myötä tullut yleismaailmallinen ilmiö."

Kirja alkaa kertomuksella siitä, kuinka Kunta Kinte syntyi vuonna 1750 Juffuren kylässä Länsi-Afrikassa. Hänen isänsä oli nimeltään Omoro ja äitinsä Binta. Hänen isoäitinsä oli Yaisa. Kyläläiset olivat kaikki muslimeja. He asuivat savimajoissa ja tekivät omaan asemaansa liittyviä töitä. Minusta oli mielenkiintoista lukea 1700-luvun afrikkalaisen kylän elämästä ja tavoista. Monet asiat olivat sellaisia, etten ollut niistä aiemmin kuullut - tai ne eivät ainakaan ole jääneet mieleeni. Tiesin, että Kunta Kinte otetaan orjaksi ja kuljetetaan Amerikkaan, joten odotin sitä kohtausta kaiken aikaa kauhulla. Kohtausta oli ikävä lukea, mutta vielä ikävämpää oli lukea loputtomilta tuntuvat sivut Kuntan laivamatkasta. Matka kuulosti täysin epäinhimilliseltä, enkä ymmärtänyt, kuinka kukaan on voinut selviytyä sellaisesta hengissä. Perillä olevien orjamarkkinoiden ja orjien kohtelun kuvaus saivat minut kihisemään kiukusta. Yllätyin, että Kunta oli niin lujatahtoinen, että onnistui karkaamaan peräti neljä kertaa, kunnes hänen jalkateränsä leikattiin irti. Tapahtumien saama käänne oli erittäin yllättävä, sillä en osannut odottaa sitä. Toisaalta oli ikävää, mutta toisaalta helpottavaa lukea, kuinka Kunta viimein ajan myötä tottui kohtaloonsa ja asettui aloilleen. Hän ei ajatellut niin paljon afrikkalaisia tapojaan, sillä niiden esille tulo oli sekä kiellettyä että hänelle itselleen vahingollista. Hän hyväksyi sen tosiasian, että hänen oli mahdotonta palata takaisin Afrikkaan, vaikka hän olisikin päässyt vapaaksi. Toisaalta se oli surullista, sillä hän joutui jättämään taakseen kaiken, mitä hän oli ja minkä hän koki tärkeäksi. Ajattelin hetken aikaa, kuinka olisi käynyt, jos Kunta olisi ajatellut enemmän vanhempiensa varoituksia siitä, että hän ei saisi kulkea yksin metsässä tai tiheiköissä. Olisiko häntä koskaan vangittu? Miksi hän ei totellut? Mitä jos, mitä jos... Moni varmasti ajattelee omassa elämässään joskus, mitä olisi tapahtunut, jos olisi valinnut toisin. Sama ajatus tuli mieleeni, kun Kunta oli saanut Kizzy tyttären, joka nuorena naisena erehtyi rikkomaan sääntöjä kirjoittamalla rakastetulleen väärennetyt paperit. Tytär myytiin miehelle, joka raiskasi hänet toistuvasti ja jolle hän synnytti George nimisen pojan. Miksi Kizzy oli niin tyhmä, että rikkoi sääntöjä? Miksi hän ei kuunnellut isänsä neuvoja? Miksi ihminen vastoin kaikkia varoituksia rikkoo sääntöjä? Olisinko itse toiminut samoin rakastamani ihmisen puolesta, ottanut suuren riskin paremman toivossa? Uskoin, etten tulisi koskaan täysin ymmärtämään, mitä tuon ajan ihmiset todella kokivat. Vihasin lukea Kizzyn kohtalosta. Kuinka kukaan voi kohdella naisia noin huonosti? Sitä tapahtuu edelleen ja kaikkialla ja siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjastollisen kirjoja, mutta en mene siihen sen enempää.

Kirja jatkuu pitkillä tarinoilla Georgen vaiheista. Hän saa pian lisänimen Kukonpoika-George, sillä hän valmentaa isäntänsä kanssa kukkoja kukkotappeluihin. Mielestäni tarinoita oli erityisen tylsää lukea, sillä en välitä kyseisestä lajista. Jännitys alkoi kohota uudestaan, kun isäntä ja Kukonpoika-George hävisivät kaiken omaisuutensa isoissa kukkotappelukisoissa. Isäntä joutui myymään kaikki orjansa pois, lukuunottamatta muutamaa erittäin iäkästä orjaa, joiden joukossa oli muun muassa Kizzy. Kukonpoika-George lähetettiin töihin Englantiin velanmaksuksi. Georgen kahdeksan lasta perheineen muuttivat uuden isännän luokse, missä heidän elämänsä oli parempaa kuin edellisen isännän hoivissa. Tarina kiinnittyi yhteen Kukonpoika-Georgen jälkeläisistä, joka oli syntynyt edellisen isännän luona ja jolle annettiin nimeksi Tom - edellisen isännän mukaan, mikä ei tietenkään ollut Kizzyn mieleen, ottaen huomioon, mitä Tom-isäntä oli hänelle tehnyt. Mutta eihän Kukonpoika-George sitä asiaa tiennyt, kun sopi nimestä isännän kanssa. Tomista tuli aikanaan ansioitunut seppä. Monet isännät suostuivat kouluttamaan orjiaan ammatteihin, jotta voisivat vuokrata heitä erilaisiin töihin ja jotta saisivat heistä siten paremmin rahaa.

Minua harmitti tässä vaiheessa, että kirjassa ei kerrottu, mitä Kunta Kintelle lopulta tapahtui. Hänestä ei kerrottu mitään sen jälkeen, kun Kizzy myytiin. Ehkä hän vain jäi tekemään töitä kuolemaansa asti. Minua myös ihmetytti, miksi Kizzy ei saanut enempää lapsia Tom-isännälle. Vai kuolivatko lapset ennen syntymäänsä tai synnytyksessä... Erikoista oli lukea myös siitä, kuinka vapaiksi itsensä ostaneet orjat menivät töihin pelloille saadakseen rahaa ruokaan. Kirjassa kuvattiin, kuinka orjilla oli paremmat oltavat kuin vapailla ihmisillä. Orjat saivat asua omissa asunnoissaan orjaraitilla. He saivat hieman rahaa viikoittain, jolla he saivat ostettua itselleen tavaroita. He tekivät itselleen vaatteita ja käyttöesineitä. Heillä oli myös tarpeeksi ruokaa syödäkseen. Ihmettelin hetken, miksi kukaan orjista halusi vapauteen. Samassa tunsin itseni tyhmäksi. Eihän kukaan halua olla orja! Jokainen haluaisi, että oma kohtalo olisi omissa käsissä. Saisi päättää, missä asuisi ja mitä tekisi ja kenet tapaisi. Silloin ei myös ollut vaarana, että joutuisi eroon perheestään, jos perhe hajotettaisiin ja myytäisiin eri paikkoihin. Oli myös suuri vaara joutua sellaiseen paikkaan, jossa orjia kohdeltiin huonosti. Hämmästyin, kuinka kirjassa kuvailtiin köyhiä valkoisia, joiden mielestä mustilla meni paremmin kuin heillä. Valkoisten mielestä orjat eivät ymmärtäneet, miltä todellinen köyhyys tuntui, sillä he eivät koskaan nähneet nälkää. Kirjassa ei kuitenkaan kunnolla kuvattu, mistä köyhien valkoisten tilanne johtui ja ketä he oikein olivat. Viitattiin vain, että he olisivat viinaan taipuvaisia ja saamattomia. Olin jotenkin kuvitellut, että oli olemassa vain valkoisia, joilla meni hyvin ja jotka toimivat isäntinä, ja orjia. Kirjassa mainittiin ohimennen myös alkuperäiskansat. Minun alkoi tehdä mieli tutustua myös heihin paremmin. Mustat moittivat heitä puheissaan valkoisten päästämisestä mantereelle. Ihmettelin valkoisten motiiveja toimilleen, mutta tulin vain siihen lopputulokseen, että ihminen on loppujen lopuksi vain ahne ja paha.

Kirja saa uuden käänteen, kun Kukonpoika-George palaa rehvastellen Englannista. Kirjassa oli kaiken aikaa nivottu tapahtumat Yhdysvaltojen historiaan ja sen presidentteihin. Tässä vaiheessa puhuttiin sisällissodasta, jonka tuloksena orjuus lakkautettiin. Kukonpoika-George rakennutti vankkureita, otti mukaansa kaikki perheensä jäsenet ja muutti Tennesseehen, jossa ei vielä silloin ollut oikeastaan yhtään mitään. Joukkio rakensi kaiken alusta alkaen ja viimeiseksi he tekivät kirkon. Oli ikävää lukea, kuinka heitä valkoisten toimesta edelleen kohdeltiin huonosti, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että muutos vaatii aikansa. Kukonpoika-Georgen poika Tom sai isänsä tapaan kahdeksan lasta, joista nuorimmainen Cynthia meni naimisiin Will Palmerin kanssa. He saivat Bertha nimisen tytön, joka meni aikanaan naimisiin Simon Haleyn kanssa. He taas saivat kolme poikaa, joista yksi on kirjan kirjoittaja Alex Haley. Tarinan loppu sivuutti ohimennen maailmansodat ja kuinka sukulaiset osallistuivat siihen. Ahmin kirjaa sivu sivulta odottaen, mitä lopussa tapahtuisi. Tapahtumat menivät eteenpäin yhä kiihtyvää tahtia eikä ihmisten elämää enää pysähdytty kuvaamaan niin tarkasti kuin kirjan alussa.

Kirjan lopussa Alex Haley kertoo kirjan kirjoittamisen vaiheista. Kirjassa kuvailtiin kaiken aikaa, kuinka seuraava sukupolvi aina tietyin väliajoin kokoontui yhteen ja kertoi suullisesti tarinaa sukunsa vaiheista aina Kunta Kintestä alkaen. Myös Alex sai kuulla kertomukset äidiltään ja äidin sisaruksilta. Lopulta monien sattumien summana hän päätti kirjoittaa sukunsa tarinan kirjaksi. Mielestäni liikuttavinta hänen matkassaan oli, kun hän vieraili Kunta Kinten kotipaikassa Juffuren kylässä. Ympyrä sulkeutui.

Kirja oli kerta kaikkiaan mahtava kuvaus tuon ajan tapahtumista. Annan sille ehdottomasti viisi tähteä. Tämä on yksi parhaimmista kirjoista, jonka olen lukenut pitkään aikaan, sekä yksi vaikuttavimmista. Kirja kirvoitti halun tehdä omia sukukirjoja oman suvun vaiheista. Suosittelen sukututkimusta lämpimästi kaikille! Eikä vain vanhojen asioiden ylöskirjaamista, vaan myös tämän hetken, sillä ei kestä kovinkaan kauan, kun tämä hetki on jo historiaa. Jutelkaa vanhempienne ja isovanhempienne tai muiden sukulaistenne kanssa. Jakakaa kokemuksia ja tarinoita. Tuntekaa juurenne.

Olen sanaton. Mitä mieltä te olette? Muita kommentteja?

torstai 10. syyskuuta 2015

Stephenie Meyer: Houkutus



"I´m not afraid of you. I´m only afraid of losing you.

Meyer, Stephenie: Houkutus (2005)
Meyer, Stephenie: Uusikuu (2007)
Meyer, Stephenie: Epäilys (2008)
Meyer, Stephenie: Aamunkoi (2009)

Isabella "Bella" Swan muuttaa äitinsä luota isänsä luokse sateiseen pikkukaupunkiin Forksiin. Hän aloittaa koulunkäynnin paikallisessa koulussa ja tapaa heti ensimmäisenä koulupäivänä salaperäisen ja komean sekä oudosti Bellaa kohtaan käyttäytyvän Edward Cullenin. Bella ei osaa olla ajattelematta Edwardia eikä Edward Bellaa. Vaikka kuinka he yrittävät pysyä erossa toisistaan, he jostain syystä aina ajautuvat toistensa lähelle. Eräänä päivänä auto ajaa melkein Bellan päälle, jolloin Edward pelastaa hänet yliluonnollisten voimiensa avulla. Bella ryhtyy heti selvittämään, mistä on kysymys. Tarinassa esiintyy myös perhetuttu Jacob Black, joka on aina ollut ihastunut Bellaan.

Luin joitain vuosia sitten nämä kirjat, koska halusin olla paremmin perillä siitä, mistä kaikki nuoret oikein puhuivat. Halusin myös tietää, mikä näissä kirjoissa ja tässä aiheessa kiinnostaa niin monia. Lisäksi olen aina pitänyt vampyyreista aiheena. Lainasin kirjat kirjastosta ja ryhdyin kahlaamaan niitä läpi. Kuuntelin tunnelman ylläpitämiseksi viulumusiikkia ja annoin uudenlaisen vampyyritarinan liukua silmieni eteen. Olin hieman skeptinen, sillä olin aiemmin yrittänyt ja yrittänyt - huonoin tuloksin - katsoa ensimmäisen kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Se tuntui mielestäni erittäin kliseiseltä, yliampuvalta ja yltiöromanttiselta - sellaiselta, jota aikuiset eivät vain pysty katsomaan naama peruslukemilla. Kirjojen lukemisen jälkeen ymmärsin, miksi ne houkuttavat teinityttöjä. Ne laittavat selvästi murrosikäisten hormonit hyrräämään. Kirjat vatvovat ja vatvovat tuntemuksia ja itsetunnollisia kysymyksiä. Osasin katsoa myös kaiken sen siirapin taakse itse tarinaan ja huomasin pitäväni Bellasta ja hänen kasvutarinastaan. Hän selvästi tarvitsi itselleen jonkun, joka nosti hänen itsetuntoaan ja joka piti huolta hänestä, jolla on kaksi vasenta jalkaa.

Annan kirjoille kolme tähteä. Kirjoissa oli hieman liikaa siirappia ja draamaa. Kolme tähteä ne ansaitsivat uudenlaisesta vampyyrikuvasta sekä ihmisen ja vampyyrin välisestä rakkaustarinasta. Kirjoissa esiintyvät ihmissudet olivat vain plussaa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Retki kirjastoon



Kävin retkellä Pasilan kirjastossa. En ole käynyt siellä vuosiin, joten retki oli mieluinen. Muistan, kun kerran Pasilan kirjastossa oli avoimet ovet kirjavarastoon. Minusta oli jännittävää mennä hitaasti kulkevalla hissillä maan alle, jossa oli aivan valtava määrä kirjahyllyjä, jotka olivat pullollaan kirjoja. Kirjavarastosta löytyi monia aarteita, joista olin ajatellut, ettei niitä ole saatavilla kirjastoissa. Oli omituinen tunne seisoa sellaisen hyllyn edustalla, jossa kirjat olivat silmieni edessä. Tälläkin retkellä koin ahaa-elämyksiä. Olin nimittäin kuvitellut, että kaikki Veronica Rothin kirjat ovat lainassa, jolloin minun olisi kannattanut mieluummin ostaa ne kuin odottaa niiden saatavuutta kirjastosta. Minulla on viimeinen osa Outolintu trilogiasta lukematta. Lainasin myös toisen kirjan, jotta voin hieman verestää muistiani sen tapahtumista selailemalla sitä. Lainasin kirjat englanniksi. Toinen yllätys oli, kun hyllyssä oli silmämääräisesti katsottuna kaikki Harry Potter kirjat! Olen jo jonkin aikaa pohtinut niiden lukemista, sillä olen pitänyt kovasti Harry Potter elokuvista. Minua ovat aina kiehtoneet noidat, velhot, vampyyrit ja muut fantasiahahmot aiheena. Lainasin kirjasarjasta kolme ensimmäistä kirjaa. Lisäksi lainasin Alex Haleyn kirjan Juuret, joka kertoo 1700-1800 -lukujen afrikkalaisten elämästä orjuudessa, sekä Kathryn Stockettin Piiat, joka taas kertoo mustien ja valkoisten elämästä 1960 -luvun Yhdysvalloissa. En ihan usko, että ehdin lukea nämä kaikki kirjat kuukauden aikana, mutta yritetään, sillä kaikki ovat minulle tällä hetkellä mieluisia. Luultavasti luen kaikkia yhtä aikaa!



Pasilan kirjastossa olisi ollut paljon muutakin tutkittavaa, mutta en uskaltautunut katselemaan tarkemmin enempää kirjoja. En olisi millään jaksanut kantaa niitä kotiin - enkä edes tiedä, kuinka paljon kerralla saa lainata kirjoja. Sitä paitsi en edes ehtisi lukea niitä kaikkia.

Pidin kirjastossa siitä, että siellä oli kaikki osastot jaoteltu selkeästi. Lasten osasto oli erityisen selkeästi erillään ja mukavan viihtyisä. Nuorten osastolla, jolle nyt tällä retkellä eksyin, oli paljon kirjoja valittavana. Aikuisten osastoilla oli kaiken kielisiä kirjoja. Oli niitä toki nuortenkin osastolla - englanniksi ja ruotsiksi. Eräskin kävijä kyseli italiankielisten romaanien perään. Piipahdin myös yläkerrassa, mutta se näytti olevan varattu vain opiskelijoille. Siellä oli kova kuhina, kun kaikilla tietokoneilla oli oma käyttäjänsä. Myös kopiokone surrasi ahkerasti. Alakerrassa tunnelmaa loi kirjaston keskellä oleva suihkulähde, joka näkyi myös yläkerrasta. Se loi rauhoittavaa tunnelmaa. Myös ulkona oli suihkulähde.



tiistai 8. syyskuuta 2015

Hyväntekeväisyyskampanja



Tänään haluan kertoa kaikille tärkeästä hyväntekeväisyyskampanjasta:
Pakolaisavun lukutaitokampanja 2015 starttaa tänään, kansainvälisenä lukutaitopäivänä!

"Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää! Millä hinnalla myisit lukutaitosi? Mekään emme luopuisi omastamme mistään hinnasta. Maailmassa on kuitenkin 757 miljoonaa aikuista, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa. Auta levittämään lukutaitoa! Lukutaito on keino päästä pois köyhyydestä ja rakentaa kestävää rauhaa. Tänään alkavan Pakolaisavun lukutaitokampanjan tavoitteena on mahdollistaa lukutaito 450 pakolaiselle. Tule mukaan!" Suomen pakolaisapu Facebook

"Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti arjessa ja yhteiskunnan jäseninä. Pakolaisapu antaa konflikteista kärsineille lukutaito-, ammatti- ja pienyrittäjyyskoulutusta. Järjestö on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansainvälisen pakolaistyön asiantuntija." Mesenaatti.me

Jos sinua kiinnostaa (kuten varmasti kirjojen lukijana) tämän kaltainen hyväntekeväisyys niin klikkaa itsesi Suomen Pakolaisavun sivuille, tai Mesenaatti.me sivuille, joiden kautta voit lahjoittaa rahaa, tai Facebook sivuille. Kampanja kestää syyskuun loppuun asti.

Cornelia Funke: Mustesydän



Funke, Cornelia: Mustesydän
Julkaistu: 2003
Funke, Cornelia: Musteloitsu
Julkaistu: 2005
Funke, Cornelia: Mustemaailma
Julkaistu: 2007

Kirjojen entisöijä Mortimer "Mo" Folchart ja hänen tyttärensä Meggie kohtaavat eräänä päivänä tulennielijä Tomusormen, jonka Mortimer on vuosia sitten lukenut ulos kirjasta. Aivan niin. Hän loihti hahmon konkreettisesti eloon! Mo ja Meggie tempautuvat mukaan vaaralliseen seikkailuun, jossa he kohtaavat muitakin kirjan hahmoja. Meggien äiti Resa puolestaan on juuttunut kirjan sisälle sen maailmaan.

Hahmoista Meggieen on helppo samaistua, sillä hän rakastaa lukemista ja kirjoja sekä eniten kirjojen maailmoja. Tomusormi on puolestaan monipuolinen, rakastettava ja mielenkiintoinen hahmo, jonka tekemisiä on jännittävä seurata. Elinor-tädin kirjakokoelmaa ajatellessa salpautuu henki.

Kirjat on kirjoitettu lapsille ja nuorille, mutta niiden hyvän idean vuoksi ne kelpaavat myös aikuisten luettaviksi. Kuka ei pitäisi ideasta, että tapaisi oman lempikirjansa lempihahmon? Tai että pääsisi itse kokemaan konkreettisesti rakastamansa kirjan maailman? Itse ainakin jäin kirjat luettuani pohtimaan erilaisia tarinoita, mihin maailmoihin menisin, kenet siellä tapaisin ja kuinka selviytyisin.

maanantai 7. syyskuuta 2015

10 lukijaa




Unelmien aika -kirjablogissa on nyt 10 lukijaa! Kiitos kaikille, jotka olette ryhtyneet blogin lukijoiksi!

Voitte aina laittaa minulle palautetta tai kysymyksiä postauksistani tai kirjavalinnoistani kommentoimalla postauksia.

Päivitin luetut kirjat sivun. Olen selkeästi lukemisessani painottunut lasten- ja nuortenkirjoihin sekä fantasia- ja dekkarikirjoihin. Joukosta löytyy myös muutama klassikko. Listasta huomaa, että olen lukenut eniten juuri lapsena ja nuorena, mutta opiskelujen aikana en ole jaksanut lukea koulukirjojen lisäksi muita kirjoja. Aikuisena tahti on edelleen ollut aika hidas. Toivottavasti se muuttuu - ainakin tämän kirjablogin ansiosta.

Tein myös uuden kyselyn "Mitä luet mieluiten kirjablogeista kirja-arvostelujen lisäksi?".

Angela Sommer-Bodenburg: Pikku Vampyyri



Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyri
Julkaistu: 1987

Takakannesta: "On ihan tavallinen ilta. Kolmasluokkalainen Anton katselee televisiota, kun ikkunalaudalle ilmestyy hurja tyyppi; sillä on verestävät silmät, takkutukka, musta viitta - ja valtava verenpunainen suu, josta pilkistää kaksi tikarimaista hammasta...Karmaisevasta ulkonäöstään huolimatta Rydiger-vampyyri on mukava kaveri. Ja sen ansiosta Antonin elämä muuttuu huikean jännittäväksi ja hauskaksi seikkailuksi."

Luin Ystäväni pikku vampyyri -yhteisniteestä Pikku vampyyri -kirjan. Päädyin lukemaan kirjaa nostalgisista syistä, sillä luin lapsena ja nuorena kaikki Pikku vampyyri -kirjat. Mielestäni ne olivat hauskoja, mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia kirjoja. Pidän myös vampyyreista aiheena. Kirjoissa on ihana vampyyrimainen tunnelma hautausmaineen ja puukepein vampyyreja jahtaavine hautausmaanvalvojineen.

Kirjoissa esiintyvä Rydiger vampyyri puuhastelee kaikenlaista hullun hauskaa. Hän on hyvin itsetietoinen ja nopea suuttumaan, mutta myös nopea unohtamaan asioita ja leppymään. Rydiger ei välitä muiden tunteista mitään. Hän on myös aika varomaton puuhissaan. Anton tapaa pian pikku vampyyrin lisäksi pian myös hänen vampyyrisiskonsa Annan, joka ihastuu heti poikaan. Anna ei juo vielä verta, sillä hänelle ei ole vielä kehittynyt vampyyrin hampaita. Sen sijaan Anna juo maitoa. Hänet kuvataan sievänä ja suloisena tyttönä, jonka tunteita Anton ei halua pahoittaa. Kuvioihin tulee mukaan myös isoveli Lumpi, jolla on ainainen murrosikä ja sen vuoksi ailahtelevainen ja kiivas luonne. Ensimmäisessä kirjassa muut vampyyrit vain mainitaan tai heidän läsnäolonsa on muuten etäinen. Vampyyrit ovat välillä niin itsekeskeisiä, että pohdin, miksi pidän tästä kirjasta, mutta samassa huomaan, että heitä ei voi kuin rakastaa. He herättävät lukijassa suojeluhalun. He ovat vastuuntunnottomia eivätkä oikein osaa pitää huolta itsestään tai olla kovin varuillaan. Vampyyrit ovat myös hellyyttäviä ja lapsenomaisia - ovathan he lapsia.

Antonin ja Rydigerin ystävyyssuhde on aika eriskummallinen. Heistä tulee todella nopeaa tahtia kaverit. Rydiger myös uskoutuu Antonille erittäin tärkeissä asioissa. Hän kertoo esimerkiksi salaisen hautaholvin sijainnin. Hän myös antaa Antonille vampyyrinviitan lainaksi. Minulle on aina jäänyt epäselväksi, kuinka Rydiger on eksynyt Antonin ikkunalaudalle kirjan alussa ja miksi hän haluaa olla Antonin kaveri. Onko vampyyri kenties vakoillut jo pitkään Antonia ikkunan takana ja havainnut pojan vampyyrien ystäväksi? Onko Rydiger sittenkin fiksumpi kuin mitä hän antaa muiden ymmärtää?

Voisin suositella kirjaa kaikille vampyyreista pitäville. En osaa sanoa, pitävätkö näistä kirjoista sellaiset aikuiset, jotka eivät ole lukeneet niitä lapsena, mutta ainakin jo lapsena näitä kirjoja lukeneet pitävät näistä kirjoista varmasti edelleen. Pitää vain asettua siihen samaan ajatusmaailmaan kuin lapsena ja antaa Rydigerin hauskuuttaa päivää. Kirja sai ainakin minut edelleen otteeseensa vuosienkin jälkeen.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Jostein Gaarder: Sofian maailma



Gaarder, Jostein: Sofian maailma
Julkaistu: 1994

Sofia Amundsen on norjalainen 14-vuotias tyttö, joka saa eräänä päivänä nimettömän kirjeen, jossa lukee vain "kuka sinä olet". Tästä alkaa Sofian tutkimusretki filosofian historiaan. Hän saa tutustua filosofeihin antiikin ajoilta 1900-luvulle asti. Sofia myös huomaa, että häntä ympäröivä maailma ei ole aivan sitä, mitä hän on luullut.

Luin kirjan lähinnä yleissivistyksen vuoksi. Tarinan muotoon kirjoitettu filosofian historia tuntui oikotieltä onneen. Aluksi kirja oli aika kovaa pakkopullaa, mutta sitten tarina alkoi soljua paremmin eteenpäin. Ajoittain filosofiset tekstit olivat väkinäisiä ja tuntui siltä kuin ne olisi väkisin väännetty tarinaan sopivaksi, mutta toisina hetkinä teksti oli jopa mielenkiintoista. Joissain kohdin aloin itsekin pohtia filosofisia kysymyksiä ja olemassa olon tarkoitusta. Loppu oli mielestäni hauska ja osuva.

Tutustuin ennen tämän postauksen tekoa muutamiin samasta kirjasta tehtyihin arvosteluihin. Monet ovat kokeneet kirjan möröksi kirjahyllyssään. Kirja ei heitä kiinnostanut oikeastaan yhtään, mutta se silti kummitteli mielessä ja vaati lukemista. Tällä perusteella suosittelen kirjaa kaikille, sillä se jää elämään omaan mieleen, siitä oppii uutta ja se laittaa ajattelemaan. Kirja kummittelee ennen lukemista ja kummittelee vielä enemmän lukemisen jälkeen.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Mary Higgins Clark: Vihreäviittainen nainen



"´Judith ei ole tavattavissa.´ Rebecca ja Patel katsoivat ymmällään toisiinsa. Se oli Judithin ääni eikä kumminkaan ollut."

Higgins Clark, Mary: Vihreäviittainen nainen
Julkaistu: 1991

Takakannesta: "Judith Chasen mieltä raastaa sovittamaton ristiriita. Hän haluaa omistaa koko rakkautensa sir Stephen Hallettille, miehelle josta saattaa hyvin pian tulla Englannin pääministeri. Mutta hän haluaa myös saada selville oman syntyperänsä, vaikka se merkitsisi uhkaa hänen ja Stephenin onnelle ja tulevaisuudelle. Juurensa löytääkseen Judith lähtee jännittävälle retkelle menneisyyteen. Hän eksyy kuitenkin liian kauas - yhtäkkiä hän onkin 1600-luvun Towerissa todistamassa kuningas Kaarle II:n vastustajien mestausta. Sen jälkeen Judith ei ole enää kokonaan oma itsensä. Hänen tilalleen astuu ajoittain salaperäinen vihreäviittainen nainen, joka elää yksin kostolle. Ja säälimättömillä teoillaan hän vaarantaa niin Stephenin uran kuin Judithin onnenkin."

Olen lukenut tämän kirjan kaksi kertaa. Se pitää aina otteessaan kirjan viimeiselle sivulle asti. Mielestäni kutkuttavinta kirjassa on mysteerin selvittäminen. Kuka vihreäviittainen nainen oikein on? Mitä hän haluaa? Mihin tämä kaikki johtaa? Mukana on myös ripaus romantiikkaa, sillä kirjassa käsitellään myös Judithin ja Stephenin suhdetta. Kirja on hyvin kirjoitettu ja teksti soljuu luontevasti eteenpäin. Voin suositella kirjaa kaikille, jotka pitävät arvoitusten ratkaisemisesta yhdessä päähenkilön kanssa sekä 1900- ja 1600-luvun Lontoosta.

Lukunäyte: "Hän katsoi kauhistuneena, kuinka Towerin porttien läpi, herjoja huutavan rahvaan lomitse tuotiin tummanvihreään pitkään pukuun ja viittaan pukeutunutta naista. Nainen näytti olevan lähemmäs viidenkymmenen ikäinen. Hänen pähkinänruskeassa tukassaan oli harmaita suortuvia. Hän käveli pää pystyssä, kiinnittämättä lainkaan huomiota ympärillään parveileviin vartijoihin. Hänen veistoksellisen kauniit kasvonsa olivat jähmettyneet raivon ja vihan ilmeeseen. Kädet oli sidottu eteen metallisen näköisillä ohuilla nauhoilla, jotka pureutuivat hänen ranteisiinsa. Äkeänpunainen puolikuun muotoinen arpi peukalontyvessä kiilteli aamun kajossa." (s.34-35).

perjantai 4. syyskuuta 2015

Sarjakuvat: Aku Ankka



"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä."

Näin perjantain kunniaksi hieman sarjakuvista. Lempisarjakuvalehteni on Aku Ankka. Minusta tuntuu siltä, että se on luultavasti kaikkien suomalaisten tuntema ja eniten lukema sarjakuvalehti. Olen lukenut niitä ihan pienestä pitäen. Koululaisena Aku Ankat olivat rentouttavaa vastapainoa koulukirjoille. Pidän näistä sarjakuvista, sillä niissä kerrotaan hauskoja ja mielenkiintoisia tarinoita - aivan kuin kirjoissa. Osa tarinoista päättyy surullisesti, osa hauskasti, osa opettavaisesti. Aikuisiällä sarjakuvat toimivat edelleen tasapainona muulle lukemiselle.

Olen hankkinut muutamia kansioita Aku Ankoilleni, jotta ne pysyisivät järjestyksessä ja siisteinä. Minua harmittaa, että niiden hinta on aika iso. En ole siis viitsinyt hankkia niitä sen vuoksi enempää.



Lempihahmojani tällä hetkellä ovat Aku Ankka, Roope-setä, Milla Magia ja Mummo Ankka. Aku Ankka on Aku Ankka! Ei sitä sen enempää tarvitse perustella. Hän on Aku Ankka sarjakuvissa tietenkin pääosassa. Aku Ankan monenlaisia ammatteja ja koettelemuksia on mielenkiintoista seurata. Roope-sedästä pidän, koska hänellä on upea menneisyys, josta riittää ammennettavaa. Hänellä on lisäksi monenlaisia seikkailuja monien ensilanttia tai rahoja havittelevien vihollisten kanssa. Etenkin Karhukopla joutuu usein monenlaisiin ongelmiin. Roope-setä on älykäs ja osaava. Hän osaa välillä olla hankala ja itara, mutta loppujen lopuksi hänellä on kultainen sydän. Milla Magian kommelluksia on hauska lukea. Pidän muutenkin fantasiahahmoista, joita Milla noitana edustaa. Lisäksi tykkään Roope Ankka tarinoista, joissa Milla on mukana. Mummo Ankan maatilaelämä ja vanhan kansan viisaudet ovat aivan omaa luokkaansa.

Inhokkihahmojani tällä hetkellä ovat Mikki Hiiri ja Iines Ankka. Olen kyllästynyt Mikin voittamattomuuteen ja omahyväisyyteen. Hän tuntuu pärjäävän kaikessa liian helposti. Hänellä käy aivan ilmiömäinen tuuri. Mikki on aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Lisäksi hän esiintyy liian usein aivan päättömissä seikkailuissa, milloin keksijöiden laitteiden maailmoissa, milloin ulkoavaruuden olioiden seurassa. Mikki Hiiri on liian outo hahmo tällä hetkellä minun makuuni. Iines Ankka on alkanut ärsyttää, koska hän kohtelee Aku Ankkaa liian usein todella huonosti. Hän vääntää ja kääntää Akun puheet päälaelleen ja asettaa Akun huonoon asemaan. Hän on lisäksi erittäin itsekeskeinen. Iines ei sallisi Akulle mitään. Eräässäkin tarinassa Aku löysi uuden parhaan ystävän. Iines tuli siitä niin mustasukkaiseksi, että teki kaikkensa, jotta parivaljakko suuttui toisiinsa ja päätti erota ikuisiksi ajoiksi. Iines oli tästä vain tyytyväinen, kun sai Akun huomion taas pelkästään itselleen. Lisäksi Iines häpeää Akun seurassa esiintymistä, etenkin Akun vaatteita. Hän on hyvin pinnallinen hahmo. Kaiken huippu on tilanteet, joissa Iines jallittaa Hannua ja Akua ja laittaa heidät kilpailemaan suosiostaan. Käyttääkö Iines siis Akua vain hyväkseen? Kuinka Aku kestää Iinestä? Akun täytyy olla todella rakastunut Iinekseen salliessaan noin hirveän käytöksen ja kohtelun.

Annan Aku Ankka sarjakuvalehdille neljä tähteä, sillä se on lempisarjakuvalehteni, mutta välillä siellä on tarinoita, joista en pidä, esimerkiksi Aku Ankan ja Teppo Tulpun tappelut tai Mikki Hiiren seikkailut omituisissa maailmoissa.

torstai 3. syyskuuta 2015

James Dashner: The Maze Runner



"If you ain´t scared you ain´t human."

Dashner, James: The Maze Runner
Julkaistu: 2009
Dashner, James: The Scorch Trials 
Julkaistu: 2010
Dashner, James: The Death Cure 
Julkaistu: 2011

Takakannesta: "A boom exploded through the air, making Thomas jump. It was followed by a horrible cruncing, grinding sound. He stumbled backward, fell to the ground. He wouldn´t have believed it if he hadn´t seen it for himself. The enormous stone wall to the right of them seemed to defy every known law of physics as it slid along the ground, throwing sparks and dust as it moved, rock against rock. The crunching sound rattled his bones. He looked around at the other openings. On all four sides of the Glade, the right walls were moving toward the left, closing the gap of the Doors. Then one final boom rumbled across the Glade as all four Doors sealed shut for the night." James Dashner, The Maze Runner

16-vuotias Thomas herää muistinsa menettäneenä keskellä valtavaa labyrinttia. Hän ymmärtää, että hänen täytyy yrittää selviytyä labyrintin sisällä asuvassa poikien yhteisössä, jos hän aikoo löytää tiensä ulos.

Löysin ensin ensimmäisestä kirjasta tehdyn elokuvan ja sitten vasta kirjat. Elokuvan idea oli niin mielenkiintoinen ja se jäi niin jännittävään kohtaan, että minun oli pakko saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. On kutkuttavan kamalaa ajatella, millaista olisi joutua labyrintin sisälle. Jos ei muistaisi mitään ja jos ei tuntisi ketään. Ensimmäinen kirja The Maze Runner piti minut otteessaan koko kirjan ajan - vaikka olinkin nähnyt elokuvan. Kirja poikkesi joiltain osin elokuvasta ja kiinnosti senkin vuoksi vielä enemmän. Jos jotain parannettavaa pitäisi keksiä niin labyrintissa olisi voinut tapahtua vielä monipuolisemmin ja enemmän jännittäviä asioita. Toinen kirja The Scorch Trials ei pettänyt, sillä sekin piti minut koko kirjan ajan jännityksessä. Poikajoukon sekä muutaman tytön täytyi tällä kertaa selvittää tiensä kaupungin läpi. Olin välillä ymmälläni, kuka joukosta on kenenkin puolella ja mitä kaikki tapahtumat oikein tarkoittavat, ja janosin vastauksia. Kolmas kirja The Death Cure oli aluksi jännittävä, sillä siinä tutustuttiin taas uuteen ympäristöön ja saatiin kuulla uusia paljastuksia siitä, mistä kaikissa tapahtumissa oikein on kysymys. Tiesin, että loppuratkaisu olisi lähellä ja odotin sitä innolla. Jotenkin kirja kuitenkin latistui loppua kohden ja toisti itseään - tai sitten odotukseni olivat liian korkealla. Tapahtumat eivät enää olleet yllättäviä, vaikkakin loppuhuipennus oli kuvattu elokuvamaisen jännittävästi. Lopussa maailman ihmisten tilanne jäi kaivamaan mieltä. Minulla on vielä lukematta kirjasarjan ennakko-osa nimeltään The Kill Order (2012). Jäin näiden kolmen kirjan jälkeen niin tyhjäksi, että päätin pitää tauon ennen kuin aloitan ennakko-osan lukemisen. Kirjasarjaan on tulossa toinen ennakko-osa nimeltään The Feder Code vuonna 2016.

The Maze Runner elokuva sai ensi-iltansa viime vuonna. The Scorch Trials tulee elokuvateattereihin 18.9.2015. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että todella monista kirjoista tehdään elokuvia. Tämä kirjasarja vaikutti sellaiselta kuin se olisi kirjoitettu elokuvan tekoa varten.

Voin suositella kirjoja seikkailuista, mysteereistä, selviytymisestä ja maailmanlopun katastrofeista kiinnostuneille.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut



"Hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."

Christie, Agatha: Kymmenen pientä neekeripoikaa / Eikä yksikään pelastunut
Julkaistu: 1981

Takakannesta: "Yksinäisellä saarella sijaitsevaan loistohuvilaan on kutsuttu kymmenen vierasta. Mutta kuka heidät on kutsunut? Ja miksi? Jokaisen huoneen seinältä löytyy pahaenteinen lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta, joista yksikään ei pelastunut... Tunnelma tiivistyy uhkaavaksi, yksi toisensa jälkeen vieraat joutuvat toteamaan lorun kammottavan yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa... Agatha Christietä on aina kiehtonut suljetun murhan ongelma - kaikki epäillyt kuuluvat pieneen rajoitettuun ryhmään. Tässä kuuluisimmassa, agathamaisimmassa ja loistavimman menestyksen saavuttaneessa kirjassaan hän käsittelee mestarillisesti juuri tätä teemaa, sekoittaa johtolangat ja tyrmää täysin kaikki lukijan arvailut."

Tämä kirja on ensimmäisiä niin sanotusti aikuisten kirjoja, joita olen aikoinani lukenut. Olen sen jälkeen lukenut kirjan pariin kertaan uudestaan. Kirja on mielestäni aina ollut hyvin jännittävä ja kiehtova. Ensimmäisellä kerralla minusta oli mielenkiintoista selvittää, kuka kymmenestä saarelle kutsutusta vieraasta oli murhaaja. Seuraavalla kerralla oli jännittävää seurata murhaajan jäljillä. Myöhemmin kirjan lukee nostalgian vuoksi, mutta aina se silti pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti.

Kirjan hahmoilla on mielenkiintoinen puhetyyli ja sivistyneet käytöstavat. Heillä jokaisella on myös vaiherikas menneisyys. Hahmoja löytyy kirurgista yksityisetsivään, opettajasta sotaveteraaniin sekä hovimestarista tuomariin.

Kirjan nimestä voisi kertoa sen verran, että kirjan alkuperäinen nimi on Ten Little Niggers, mutta se on ongelmallinen, sillä neekeri sana on nykyään rasistinen sana. Myöhemmin kirjan nimi muutettiin muotoon And Then There Were None. Suomessa on käytetty Eikä yksikään pelastunut nimeä vuosina 1940-1956 sekä 2003 alkaen. Nimeä Kymmenen pientä neekeripoikaa käytettiin vuosina 1968-1999.

Voin suositella tätä kirjaa kaikille ensinnäkin yleissivistyksen vuoksi ja toisekseen koska kirja on varmaankin jännittävin suljetun paikan arvoitus, mitä olen koskaan lukenut.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Donna Woolfolk Cross: Paavi Johanna



"Johanna ei voinut kuvitella, että yhdessä paikassa olisi niin paljon kirjoja."

Woolfolk Cross, Donna: Paavi Johanna
Julkaistu: 1996

Takakannesta: "Nainen paavina. Uskomaton ajatus, ikiaikainen tarina vai peitelty historiallinen totuus? Paavi Johanna on länsimaiden historian kiistelty hahmo, pelkäksi legendaksi väitetty. Mutta legendojen takaa löytyy usein historiallinen henkilö, jollaisesta Donna Woolfolk Crossin kiehtova romaani kertoo. Johanna syntyy Frankinmaalla v. 814 keskelle pimeintä keskiaikaa, jolloin tytöllä ei ole arvoa - hän ei saa edes oppia lukemaan eikä kirjoittamaan. Mutta isoveli opettaa Johannaa salaa. Sekasorron ja viikinkihyökkäysten aikana hän ottaa kuolleen veljensä henkilöllisyyden. Fuldan luostarissa - jossa hänet tunnetaan lahjakkaana veli Johannes Anglicuksena - Johanna syventää opintojaan ja uudet tehtävät vievät hänet Roomaan, lopulta sen pyhimmälle paikalle, paavinistuimelle. Munkin valepuvun kätkössä elää intohimoinen nainen, jonka nuoruuden rakastetunkin tie johtaa Roomaan."

Äitini suositteli minulle tätä kirjaa ja ihastuin siihen heti. Olen matkustanut pari kertaa Vatikaaniin ja ihaillut siellä olevaa valtavan suurta Pietarinkirkkoa ja museoita. Mahtavinta oli kiivetä kirkon kupoliin ja katsella korkealta kuuluisaa aukiota ja maisemaa. Hämmentävää oli kävellä hiljaa paavien hautojen ohi. En osannut silloin pohtia, olisiko jossain haudoista kuulunut olla naispaavi...

Onko naispaavi sitten pelkkä legenda, kansan keskuudessa levinnyt hauska tarina? Vai protestanttisten uskonpuhdistajien levittämä satiiri? Kirjan lopussa on esitelty mielenkiintoiset jälkisanat aiheesta. Siellä kerrotaan, että "nykyään katolinen kirkko tarjoaa kahta pääargumenttia Johannan paaviutta vastaan: ettei hänestä löydy tietoja hänen oman aikansa dokumenteista ja ettei hänen edeltäjänsä paavi Leo IV hallituskauden päättymisen ja hänen seuraajansa paavi Benedictus III hallituskauden alkamisen väliin jää riittävästi aikaa hänen hallintokaudelleen." Mielestäni nämä eivät ole hyviä perusteluja, sillä kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa paperille. Kirkko on voinut myös hävittää sille ja paavin asemalle vahingollisia tekstejä. Myös paavien valtakausien kestoa on voitu muokata paperille kirkolle sopiviksi. Kirjan mukaan ei edes oikeastaan ole yhtenäistä selvitystä 800-luvun paaveista. Lisäksi kirjan mukaan on löydetty joitain asiakirjoja, joissa paavi Johanna mainitaan. Perusteluina on myös erikoinen paavintuoli, jota kirjan tulkinnan mukaan on käytetty paavin sukupuolen vahvistamiseen, ja kulkueiden käyttämän tien muuttaminen toiseksi paavi Johannaan liittyvän tiellä tapahtuneen ikävän tapahtuman seurauksena. Lisäksi on olemassa muitakin naisia, jotka ovat esiintyneet miehinä. Mieheksi pukeutumisen tarve ei ollut mikään ihme naisvihamielisessä yhteiskunnassa, jossa naisia kohdeltiin vajaaälyisinä ja syntisinä ja jossa aviomiehet saivat pahoinpidellä vaimojaan. Naiset eivät myös saaneet käydä koulua.


Onko täällä voinut joskus olla naispuolinen paavi?

Kirja oli mielenkiintoinen, koskettava ja kaikin puolin upea kuvaus naisen roolista.