torstai 31. maaliskuuta 2016

Helmet lukuhaaste 23/50

Maaliskuussa luin Helmet lukuhaasteeseen 7 kirjaa.



Paras maaliskuussa lukemani kirja oli Paula Hawkins: Nainen junassa. Tässä taidokkaasti kirjoitetussa trillerissä oli jännitystä, mielenkiintoisia tapahtumia ja ongelmallisten ihmissuhteiden kuvausta.


Maaliskuussa haasteeseen lukemani kirjat:

Salla Simukka: Punainen kuin veri (5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman)

Antoine De Saint-Exupery: Pikku Prinssi (35. Kirjassa ollaan avaruudessa)

Salla Simukka: Valkea kuin lumi (46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja)

Paula Hawkins: Nainen junassa (50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja)

Ida Simons: Tyhmä neitsyt (24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja)

Chuck Palahniuk: Kirottu (16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta)


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste sivulleni.


Kuinka Helmet lukuhaaste on sujunut sinulta? Muita kommentteja?

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste



Kiitos Mummo matkalla -blogin Takkutukalle haasteesta, joka on lähtenyt liikkeelle Iltatähden syttyessä -blogista!

Haasteen säännöt: 

"Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen."

Olen tänään onnellinen seuraavista asioista:

-  Muistan, kuinka löysin viime vuonna päiväkirjan, johon olin kirjoittanut teini-ikäisenä listan asioista, joista unelmoin. Sain liikutuksekseni huomata niiden kaikkien toteutuneen. Asiat koskivat muun muassa maita ja kaupunkeja, joihin haluaisin matkustaa, sekä laulajia ja bändejä, joiden keikoille haluaisin joskus päästä.

- Sain viettää mukavan ja rauhallisen pääsiäisen perheen ja sukulaisten ympäröimänä. Rentoutumista, herkullista ruokaa, naurua ja hyvää mieltä.

- Laitoin viestiä ystävälle ja sovin hänen kanssaan tapaamisen. Olen myös iloinen ja otettu, että saan olla hänen lapsensa kummi.

- Nautin työpäivästä, sillä aurinko paistoi ja ihmiset olivat iloisia. Olen kiitollinen, että minulla on mielekäs työ ja mukavat työkaverit.

- Pidän vuodenaikojen vaihteluista. On ihanaa, kun on kevät, lumi sulaa ja on valoisaa. Rakastan luontoa, merta ja lintuja. Lempivuodenaikani on syksy.

- On ihanaa rentoutua kirjaa lukiessa. Olen myös iloinen, että päätin viime syksynä perustaa tämän blogin, sillä siihen kirjoittaminen on hauskaa. Minusta on mukavaa vierailla eri kirjastoissa ja tutkia loputtomalta vaikuttavaa kirjavalikoimaa.

- Näytteleminen, laulaminen sekä teatterissa tai muissa esityksissä käyminen. Elokuvien ja lempi tv-sarjojen katselu. Musiikin kuuntelu.

- Olen iloinen kaikesta kokemastani. Minusta on mukavaa haaveilla tulevaa sekä muistella menneitä valokuvia katsellen.

Haastan tähän pohdintaan kaikki, jotka eivät ole vielä osallistuneet tähän haasteeseen ja haluaisivat osallistua!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Chuck Palahniuk: Kirottu



"Kuolema on Suuri Virhe, jota jokainen yrittää välttää viimeiseen asti."

Palahniuk, Chuck: Kirottu
Julkaistu: 2012
Alkuperäinen julkaisu: 2011

Alkuperäinen nimi: Damned
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Juha Ahokas
Kustantaja: Like Kustannus Oy
Sivumäärä: 229

13-vuotias Madison Spencer on lihava, silmälasipäinen tyttö, joka on kuollut hämärissä olosuhteissa ja joutunut helvettiin. Hänen äitinsä on näyttelijätär Camille Spencer ja isänsä tuottaja Antonio Spencer. Vanhemmat ovat ökyrikkaita, pilveä polttelevia ympäristöaktivisteja, jotka adoptoivat hädänalaisia lapsia juuri sopivasti ennen uuden elokuvan ensi-iltaa - ainoastaan hylätäkseen heidät mahdollisimman pian kaukaiseen sisäoppilaitokseen. Madisonilla on ikuisessa kadotuksessaan aikaa ajatella huonoa kehonkuvaansa, alhaista itsetuntoaan, menneisyyttään, suhdettaan vanhempiinsa sekä seksuaalisuuttaan. Hän vaeltaa likaisessa ja lohduttomassa maisemassa jätteiden, ruumiinosien ja eritteiden halki ajatuksenaan kohdata itse paholainen. Mukaan matkalleen Madison saa joukon muita nuoria: Babette bimbon, Leonard pinkon, Archer punkkarin ja Patterson urheilijan. Joukkoa kiusaa savu, inhottavat hajut, hyönteiset, ihmisiä syövät demonit ja ennen kaikkea toivottomuus. Matkan varrella vastaan tulee joukko tunnettuja henkilöitä Charles Darwinista Hitleriin. Madison ymmärtää, että helvetin tarkoituksena on katuminen, muisteleminen ja itselle anteeksi antaminen sekä oman entisen itsensä unohtaminen. Hän kasvaa itsevarmemmaksi ihmiseksi unohtaen liiallisen kiltteytensä ja alistuneisuutensa. Madison saa myös viimein tietää, kuinka hän kuoli ja kuinka hän saattaa päästä pois helvetistä.

"Kuolemalla - mikä on tosiaankin pahempaa kuin luokalle jääminen, putkaan joutuminen tai tanssiaiskaverin paksuksi pamauttaminen - olemme ehkä mokanneet peruuttamattomasti." (s.46)

"Jos he ylipäätään ajattelivat kuolemaa, niin hyvin pinnallisesti, haudan partaalla huojuvien vanhusten ryppyinä tai harmaina hiuksina. Niinpä he tuntuivat uskovan vahvasti, että jos he pystyisivät vain huolehtimaan ulkoisesta olemuksestaan ja torjumaan vanhenemisen merkkejä, heidän ei tarvitsisi huolestua kuolemasta. Vanhempieni mielestä kuolema oli vain looginen vaikkakin äärimmäinen seuraus siitä, ettei kuorinut ihoaan tarpeeksi. Jos hyväksyi vanhenemisen, hyväksyi kuoleman. Jos ei huolehtinut ulkonäöstään säntillisesti, elämä päättyi vähitellen." (s.85-86)

Kirja on täynnä mautonta mustaa huumoria ja satiirista kuvausta yhteiskunnasta, joka arvostaa vain kauneutta ja nuoruutta. Se on kirjoitettu omaperäisen kekseliästä ja kieroutunutta kuvailua käyttäen. Kirja saa sekä nauramaan että voimaan pahoin. Tämä on varmasti yksi erikoisimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut.


"´Ruumiisi vain sattuu delaamaan ensimmäisenä.´ Toisin sanoen haaveet saavat kuolla sen jälkeen. Sitten odotukset. Ja viha, jota on tuntenut opeteltuaan koko elämänsä erinäisiä asioita ja rakastettuaan lähimmäisiään ja paiskittuaan töitä rahan takia vain huomatakseen, ettei millään ollut oikeastaan mitään väliä. Fyysisen kehon kuolema on helpoin vaihe. Sen lisäksi muistojen on kuoltava. Ja minuuden." (s.168)


Helmet lukuhaaste 2016: 16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kysymyksiä kirjoista tag



Löysin Ikuinen lukutoukka blogista kirja tagin:

1. Mikä on sinun suosikki kirjasi?
Kaikkien aikojen suosikki kirjasarjani on Robert Jordanin Ajan Pyörä kirjasarja. Se on nostalginen.

2. Kuka on sinun lempi kirjailijasi?
Minulla ei oikeastaan ole lempi kirjailijaa.

3. Mitä genreä tykkäät lukea?
Eniten luen fantasiaa, trillereitä, dystopiaa ja dekkareita.

4. Mikä on sinun lempi kirjasarjasi?
Ajan Pyörä ja Nälkäpeli.

5. Mitä kirjoja vihaat lukea koulussa?
Vihasin lukea joitain pakollisia kirjoja, joita äidinkielessä oli pakko lukea. Esimerkiksi Pikku Prinssi oli yksi alaluokkien inhokkini.

6. Mikä on ensimmäinen kirja, jonka luit lapsena?
Aapinen?

7. Kirjakaupat vai kirjastot?
Kirjastot. Niissä on ihanaa tunnelmaa. Hyllyistä voi ottaa mukaansa, mitä kirjoja haluaa.

8. Montako kirjaa omistat?
En tiedä. Arvioin, että 30-40.

9. Luetko ennen kuin menet sänkyyn?
Luen usein ennen nukkumaan menoa.

10. Mikä on sinun lempi asentosi lukiessasi?
Istun tai lekottelen mahallani.

11. Minkä kirjan luit viimeksi?
Ida Simons: Tyhmä neitsyt.

12. Mitä lainausta et koskaan unohda ja miksi?
En muista kirjaa, mutta joskus kauan sitten noin 8-vuotiaana minulla oli lainassa eräs kirja, josta tuli ilmoitus, että se on minulla palauttamatta ja että minun pitäisi maksaa siitä myöhästymismaksu. Etsin sitä joka paikasta, mutta en löytänyt sitä mistään. Vannoin, että olin palauttanut kirjan. Kirjaston työntekijä uskoi minua. Joskus pitkän ajan kuluttua löysin sen kaappini perukoilta ja olin hämilläni. En kuitenkaan uskaltanut enää palauttaa kirjaa kirjastoon. En tiedä, missä kirja nyt on. Kadonnut tai sittenkin päätynyt takaisin kirjastoon vanhempieni toimesta?

13. Tieteiskirjallisuus vai fantasia?
Fantasia.

14. Mitä kirjaa kadut?
En kadu minkään kirjan lukemista.

15. Kuinka iso kirjahyllysi on?
Minulla on sellainen ihan perus kirjahylly...

16. Kuinka monta kirjaa luet vuodessa?
Riippuu vuodesta. Joskus luen yhden kirjan, joskus kymmeniä kirjoja.

17. Mitä kirjaa pystyt lukemaan satoja kertoja etkä koskaan kyllästy siihen?
Ajan Pyörä ja Nälkäpeli kirjat.

18. Tykkäätkö lukea ulkona?
Kyllä. Kesällä. Etenkin metsän äärellä tai meren rannalla.

19. Mikä on isoin asia jonka olet oppinut kirjoista?
Olen oppinut uusia asioita historiasta sekä eri kulttuureista ja tavoista.

20. Mikä oli viime vuonna paras kirja, jonka luit?
Alex Haley: Juuret.

Mitä vastaisit kysymyksiin? Muita kommentteja?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Retki Suomenlinnan kirjastoon



Kävin retkellä Suomenlinnan kirjastossa. Matkasin sinne lautalla, joka oli täynnä turisteja kaikista maailman maista. Kaikki ottivat paljon kuvia ja ihailivat kauniita maisemia. Huomasin, kuinka eräskin turisti ihmetteli, kuinka lautta rikkoi matkatessaan ohutta ja ritisevää jäälauttaa. Perille päästyäni kävelin suoraan kirkon sivuitse kirjastolle. Olin hieman jännittynyt, sillä en osannut odottaa, millainen kirjasto on. En ollut koskaan ajatellut kirjaston olemassaoloa Suomenlinnassa käydessäni.



Suomenlinnan kirjasto on ulkoapäin sekä kaunis että rosoisen vanha. Sisältä se on samankaltainen kuin mikä muu kirjasto tahansa. Toki se on erittäin pieni, mutta sieltä löytyy kaikki, mitä kirjastosta pitää löytyä. Kiertelin kaikki hyllyt läpi ja lainasin muutaman kirjan. Ilokseni löysin etenkin sellaisia kirjoja, joita olen tuloksetta metsästänyt pitkin Helsinkiä.



Suomenlinna on kaunis paikka. Siellä kelpaa viettää aurinkoista kevätpäivää. Lauttamatka takaisin sujui rattoisasti kirjaa lukiessa, sillä en malttanut olla lukematta.



Muista kirjastoretkistäni voit lukea aiemmista postauksista.

Mikä on erikoisin paikka, missä olet käynyt kirjastossa? Muita kommentteja?

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ida Simons: Tyhmä neitsyt



"Halusin nyt olla harkitseva ja varovainen kuten viisaat neitsyet."

Simons, Ida: Tyhmä neitsyt
Julkaistu: 2015
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: Een dwaze maagd
Mistä maasta: Alankomaat / Hollanti
Suomentanut: Sanna Van Leeuwen
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 190


Olen huomannut kirjablogien lukemattomat postaukset tästä kirjasta ja ajatellut, etten halua lukea kirjaa, jolla on tylsä nimi ja vielä tylsempi kansikuva. Näin kirjan bestseller hyllyssä kirjastoretkelläni ja jostain syystä se tarttui mukaani - onneksi.

Kirja kertoo 1920-30-luvun alankomaalaisista juutalaisyhteisöistä 12-vuotiaan Gittel tytön näkökulmasta katsottuna. Elämä on hänelle päällisin puolin huoletonta koulunkäynteineen, pianotunteineen, ystävien ja sukulaisten tapaamisineen sekä lomineen ja matkoineen. Gittelin vanhemmat riitelevät tietyin väliajoin, jolloin äiti ottaa tyttärensä mukaansa ja lähtee sukuloimaan Antwerpeniin. Siellä tyttö saa käydä viikoittain synagogassa, jossa hän ei ymmärrä hepreankielisestä puheesta sanaakaan, vaan tuijottelee naisten parvelta alhaalla istuvia miehiä ja kaiteiden koristeita. Hän joutuu myös sietämään ruokapöytään tuotuja kulkureita, joita talon väen kuuluu välillä ruokkia. Gittel oppii, kuinka toiset perheet ovat korkeammassa asemassa kuin toiset ja kuinka naisten tulee aikuisena käyttäytyä. Hän saa huomata myös ystävyyssuhteiden ja tulevaisuuden haaveiden kääntöpuolen, kun kaikki näyttää romahtavan kasaan. Suurimmaksi osaksi vasta naiseksi kasvamassa oleva Gittel on ymmärtämätön, yksinkertainen ja lapsekas tyttö, joka päästää suustaan tyhmyyksiä.

"Tulet olemaan koko elämäsi onneton ja lankeat aina jokaiseen ansaan. Jokainen, johon luotat, pettää luottamuksesi. Ja kun ihmiset tarkoittavat sinulle hyvää, olet liian tyhmä antaaksesi sille arvoa." (s.179)

Teksti on kaiken kaikkiaan iloista, humoristista ja kevyttä. Ihmisluonteiden kuvaus on värikästä, jolloin erilaiset persoonat tulevat taidokkaasti esille. Pidin lukiessani erityisesti Wallyn hahmosta, joka on kekseliäs ja omalaatuinen persoona. Hänellä on erikoinen tapa osoittaa viisauttaan kanssaihmisilleen ja hykerryttävä tyyli puhua. Tykästyin myös siihen, kuinka taidokkaasti kirjassa kerrotaan yhteisöllisyydestä. Loppujen lopuksi kaikki pitävät omalla tavallaan yhtä, vaikka sukulaisten välillä onkin erimielisyyksiä, hassuja sattumuksia tai skandaaleja.

Juutalaisista puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen keskitysleirit, jotka tässä kirjassa mainitaan vain muutamalla ohimenevällä viittauksella ´tulevaan kaasukammiosukupolveen´. Sen sijaan ihmisten eriarvoisuutta on käsitelty muulla tavalla. Tuntuu siltä kuin taistelu ei päättyisi koskaan, sillä aina on keinoja jakaa ihmisiä erilaisiin ryhmiin, joista toiset ovat etuoikeutetumpia ja korkea-arvoisempia kuin toiset.

"Hän nousi seisomaan astuessamme sisään ja sanoi vakavana: ´No niin, sieltähän se taiteilija tulee. Mitä isällenne kuuluu?´ Saman kysymyksen hän esitti minulle joka kerta tavatessamme. Äitiäni ja tämän sukua hänelle ei ollut olemassakaan." (s.54)


Helmet lukuhaaste 2016: 24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon



"Kerran yksi tyttö ja kolme poikaa kasasivat banaaneja minun pulpetilleni ja matkivat apinan elkeitä."

Morrison, Toni: Luoja lasta auttakoon 
Julkaistu: 2016 
Alkuperäinen julkaisu: 2015 
Alkuperäinen nimi: God Help the Child 
Mistä maasta: Yhdysvallat 
Suomentanut: Kaijamari Sivill 
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi 
Sivumäärä: 180

Lula Ann Bridewell - lyhyesti Bride - on syntyessään ihonväriltään pikimusta, minkä vuoksi hänen isänsä hylkää hänet ja äitinsä halveksii häntä. Tyttö ei koskaan taistele vastaan eikä kerro kenellekään kohtaamastaan pahuudesta. Hänestä kasvaa huomionkipeä ja kosketusta kipeästi kaipaava aikuinen nainen, joka harrastaa irtosuhteita ja murehtii lapsuudessa tehtyä vääryyttä. Bride työskentelee Sylvia Inc kosmetiikkayrityksessä ja nauttii siitä, kuinka ihmiset ihailevat hänen kauneuttaan. Hän korostaa ihonväriään pukeutumalla pelkkään valkoiseen. Briden elämä etenee käännekohtaan, kun hänen miesystävänsä Booker jättää hänet yllättäin. Hän lähtee miehen perään ja kuulee matkansa varrella erilaisia ihmiskohtaloita.

Eriarvoinen maailma on paha paikka, jossa lapsetkaan eivät ole turvassa. Osa lapsista kuolee tapaturmaisesti, murhattuina tai jopa ennen syntymäänsä. Köyhät lapset joutuvat elämään rankkaa elämää kaduilla. Osa joutuu äitinsä pakottamina myymään itseään selviytyäkseen. Rikkaiden perheiden lapsia taas vainoavat heitä kyttäävät pervot, kiduttajat, silpojat ja raiskaajat.

Ihmisten pitäisi pyrkiä katsomaan toisiaan pintaa syvemmälle ja ajattelemaan hyviä asioita. Heidän tulisi auttaa lasta tuntemaan olonsa hyväksytyksi ja turvalliseksi sekä ymmärtää, että kaikissa on vikoja. Täytyisi etenkin muistaa, että lapsuuden traumat voivat nousta pintaan aikuisiällä.

"Lapsi. Uusi elämä. Immuuni pahalle ja sairauksille, suojassa sieppauksilta, selkäsaunoilta, raiskauksilta, rasismilta, loukkauksilta, kivulta, itsensä halveksunnalta, hylkäykseltä. Virheetön. Silkkaa hyvyyttä. Ei vihaa. Niin he uskovat." (s.177)

Kirjan lukemisen jälkeen tulee turhautunut olo, sillä itsensä tuntee voimattomaksi pahuuden edessä. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa ja toivoa, että maailmassa on yhä jäljellä hyviäkin ihmisiä.

"He eivät olleet kysyneet, mistä hän oli kotoisin tai minne hän oli menossa. He vain hoitivat häntä, ruokkivat hänet -. Se että he hoivasivat häntä - ilmaiseksi, tuomitsematta tai edes utelematta, kuka hän oli ja minne menossa - oli hänestä outoa ja vaikeata käsittää." (s.95-96)


Helmet lukuhaaste 2016: 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

Tue lasten hyväksi tehtävää työtä, mm.:
Pelastakaa Lapset ry
Suomen Unicef
SOS Lapsikylä

Mitä mieltä olet lasten hyvinvoinnista nykypäivänä? Muita kommentteja?

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu



"Olen katsellut sinua, kun et ole tiennyt. Olen tarkkaillut jokaista liikettäsi ja ilmettäsi."

Simukka, Salla: Musta kuin eebenpuu
Kirjasarja: Osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2
Julkaistu: 2014
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 192


Lumikki trilogian ensimmäiset osat ovat nimeltään Punainen kuin veri ja Valkea kuin lumi. Ensin Lumikki seikkaili huumerikollisten maailmassa, minkä jälkeen hän sotkeutui uskonlahkon toimintaan. Tässä kolmannessa kirjassa Musta kuin eebenpuu käsitellään Lumikin perhetragediaa.

Lumikki Anderssonin elämä näyttää tasoittuneen. Hän opiskelee Tampereella ilmaisutaidon lukiossa, seurustelee Sampsan kanssa ja harjoittelee Musta omena näytelmää, jossa hän esittää nimikkoroolia Lumikkia. Kaiken muuttaa hetkessä uhkaava kirje, jonka on lähettänyt Lumikin vainoaja, Varjoksi itseään kutsuva henkilö. Varjo vaikuttaa tietävän Lumikista enemmän kuin hän itse. Tuntemattoman ja pakkomielteisen henkilön kyseenalaisella avulla Lumikki pääsee askel askeleelta perhesalaisuutensa jäljille. Hermoja raastavan ajojahdin kruunaa Lumikin entisen poikaystävän Liekin paluu hänen elämäänsä. Vuoden pimein aika on nielaista Lumikin sisäänsä.

Pidin erityisesti siitä, kuinka kirjassa kuvataan Lumikin melankolista persoonaa, synkkää menneisyyttä sekä hänen ihmissuhteitaan. Liekki sai minut puolestaan ärsyyntymään, sillä hän on ylimielinen, syyllistävä, painostava ja epäluotettava henkilö. Mielestäni Lumikin suhtautuminen Liekkiin on liian dramaattinen. Liekki käyttää Lumikin haavoittuvaisuutta hyväkseen ja ihmettelee, miksi tyttö torjuu hänet, vaikka hän itse jätti Lumikin yli vuosi sitten kylmästi. Liekin käytös on omituista ottaen huomioon, kuinka paljon hän muka rakastaa Lumikkia.

"Lumikki vihasi myös joululahjojen ostoa, sillä se oli hänestä rasittavaa, keinotekoista ja turhaa. Hän olisi mieluummin antanut lahjoja silloin, kun siltä tuntui." (s.53)

"Ympärillä ihmiset elivät arkeaan, kiirehtivät töihin ja kouluun. Lumikista tuntui kuin hän olisi katsonut heitä lasin läpi, lasiarkusta. Läsnä mutta ei sittenkään." (s.136)

Mielestäni kirja on täydellinen lopetus kirjatrilogialle. Se summaa yhteen kaikki, mitä aiemmissa kirjoissa pohjustetaan. Kirja on teemoiltaan nuorille sopiva. Siinä on myös rohkea ja periksiantamaton päähenkilö.

"Hän oli yhtä monikerroksinen ja moneen suuntaan haarautuva kuin vuosituhansia vanhat sadut. Jotka olivat alkaneet jo paljon ennen sanoja ´olipa kerran´ ja jatkuisivat pitkään sanojen ´ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka´ jälkeen. Sillä mitään ei oikeasti ollut vain kerran. Kaikki tarinat olivat monta kertaa, muotoaan muuttaen." (s.191)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Alice Kuipers: Terveisin äiti



"HEI HALOO ÄITI! Se oli tosi tärkeä. Jos joskus NÄKISIN sinua, voisin kertoa sinulle sellaisista jutuista."

Kuipers, Alice: Terveisin äiti
Julkaistu: 2008 
Alkuperäinen julkaisu: 2007 
Alkuperäinen nimi: Life on the Refrigerator Door 
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Katariina Kaila 
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava 
Sivumäärä: 233

15-vuotias Claire ja hänen äitinsä kommunikoivat toistensa kanssa pääasiassa jääkaapin oveen jätettävien viestien avulla, sillä heidän aikataulunsa menevät usein ristiin. Clairella on menot kavereiden kanssa, koulukiireet ja työt lapsenvahtina. Hänen äidillään taas on epäsäännöllinen työ lääkärinä. Viesteissä sovitaan kotitöistä ja ruokaostoksista, mutta vaihdetaan myös kuulumisia. Tunnelma muuttuu arkisista asioista syvällisemmäksi Clairen äidin kertoessa eräässä viestissä rintasyövästään. Claire joutuu varttumaan nopeammin vastuulliseksi nuoreksi aikuiseksi, vaikka hän välillä suuttuukin teinimäisen dramaattisesti kotitöiden määrästä tai viikkorahan unohtumisesta. Clairen äiti puolestaan silottelee vaivojaan, jotta tytär saisi elää mahdollisimman normaalia elämää.

"ÄITI! ANNA ANTEEKSI RIITA! Halusin vain sanoa, että olen viime aikoina tehnyt paljon kotitöitä. Ja sitten minulle tulee heti syyllinen olo, koska sinulla on muutakin ajateltavaa. Miten sinä voit nyt? Claire" (s.71)

Ihmisten pitäisi pysähtyä ja ottaa aikaa jutellakseen toistensa kanssa ihan rauhassa. Mielestäni ei kuitenkaan pidä ajatella liikaa sitä, mihin kuluttaa aikansa, sillä tavallinen arki on tärkeintä. Aina ei tarvitse olla mitään erityistä toimintaa. Elämästä kannattaa nauttia sellaisena kuin se on. Pitää ajatella sitä, mitä on tehnyt eikä sitä, mikä on jäänyt tekemättä. Riidat ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään eikä niitä voi pelätä tai vältellä. Ei kannata kuitenkaan tuudittautua liikaan negatiivisuuteen, vaan pohtia, mikä elämässä on itselle tärkeintä.

Itse kirja tuli luettua nopeasti, mutta sen ajatusta jäi jälkikäteen pohtimaan pitkäksikin aikaa. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi surullinen ja mietteliäs olo.


Tue rintasyövän vastaista työtä: Roosa nauha syöpäsäätiö


perjantai 11. maaliskuuta 2016

Paula Hawkins: Nainen junassa



"Olin niin mielissäni siitä, että elämälläni oli tarkoitus, että todellisuus pääsi unohtumaan."

Hawkins, Paula: Nainen junassa
Toinen painos
Julkaistu: 2015 
Alkuperäinen julkaisu: 2015 
Alkuperäinen nimi: The Girl On The Train
Mistä maasta: Iso-Britannia 
Suomentanut: Oona Timonen
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 381

Rachel Watson matkustaa joka arkipäivä junalla Ashburysta Lontooseen ja takaisin. Juna pysähtyy hetkeksi opastimen kohdalle, josta on näkymä talolle, jonka asukkaiden elämää Rachel alkaa seurata. Hän keksii heille nimet Jess ja Jason sekä onnellisen elämäntarinan. Rachelin oma elämä on mennyt huonommin kuin hänen mielikuvituspariskunnallaan, sillä hän on joutunut kokemaan rankan avioeron. Hänen entinen aviomiehensä nimittäin petti häntä toisen naisen kanssa. Alkoholin suurkulutus ja sitä seuraavat muistiongelmat aiheuttavat Rachelille myös ongelmia, sillä ne vaikuttavat hänen töihinsä, taloudelliseen tilanteeseensa ja ihmisten suhtautumiseen. Rachelin tutut rutiinit katkeavat, kun hän saa junan ikkunasta todistaa oudon näkymän Jessin ja Jasonin takapihalla. Järkytystä lisää Jessin eli oikealta nimeltään Megan Hipwellin yllättävä katoamisilmoitus. Pariskunnan elämään sekaantumisesta tulee Rachelille pakkomielle.

Tämä psykologinen trilleri on kirjoitettu päiväkirjamaisesti. Mielenkiintoiset tapahtumat ja henkilöiden ajatukset paljastavat pikku hiljaa ja pala palalta, mitä Meganin katoamispäivänä todellisuudessa tapahtui. Mielestäni kaikki kirjan henkilöt ovat jollain tavalla kieroutuneita ja epätasapainoisia. Heidän oudoille ajatuksilleen ja asenteilleen sekä parisuhdeongelmilleen ei voi kuin kihistä samalla, kun janoaa tietää lisää. Kirjan tapahtumien kuvaus on todentuntuista ja koskettavaa. Huomasin lukiessani seilaavani ärtymyksen, surun ja myötätunnon välimaastoissa.


"´Kuule, tiedän, ettei sinulla ole helppoa´, hän sanoo, aivan kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä minun kärsimykseni kanssa, ´mutta et voi soitella meille öisin. - Sekin on tarpeeksi ikävää, että herätät meidät soitoillasi, mutta herätät myös Evien, ja se ei kerta kaikkiaan käy. Yritämme parhaillaan saada häntä nukkumaan kokonaisia öitä.´ Yritämme saada häntä nukkumaan kokonaisia öitä. Me. Meidät. Meidän pikku perheemme. Meidän pikku ongelmamme ja rutiinimme. Vitun ämmä. Mokoma käki, joka muni munansa minun pesääni. Hän on vienyt minulta kaiken. Hän on vienyt minulta kaiken, ja nyt hän soittaa minulle kertoakseen, että minun ahdinkoni häiritsee hänen elämäänsä?" (s.49-50)


Nainen junassa oli ehdottomasti yksi upeimmista lukukokemuksistani tänä vuonna! 


Helmet lukuhaaste 2016: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Seuraatko tarkasti junan ikkunasta näkyviä maisemia vai uppoudutko mieluummin kirjaan? Muita kommentteja?

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Lukuidolit



#‎pojatkinlukee ‬-kampanjan sivuilla mainittiin, että pojat kaipaisivat lukuidoleita. Päätin koota pienen kuvakollaasin lukevista ulkomaalaisista julkkiksista:


Näyttelijä Johnny Depp


Näyttelijä-dj Elijah Wood


Näyttelijä James Franco


Jalkapalloilija Christiano Ronaldo


Jalkapalloilija Wayne Rooney


Darth Vader   : D

Mielestäni paras lukuidoli on kuitenkin oma isä, isoisä tai veli! Tai ystävä tai kummi! Toki oma äiti, isoäiti tai siskokin!

Kuka on tai on ollut sinun lukuidolisi? Tarvitaanko sellaisia? Muita kommentteja?

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Salla Simukka: Valkea kuin lumi



"Salaisuus on pyhä. Salaisuutta ei saa liata jakamalla sitä sellaisen kanssa, joka ei ymmärrä salaisuutta."

Simukka, Salla: Valkea kuin lumi
Kirjasarja: Osa 2
Muut osat: Osa 1 ja osa 3
Julkaistu: 2013
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 237


Lumikki Anderssonin tarina alkoi kirjassa Punainen kuin veri, jossa hän sotkeutui huumerikollisten maailmaan selvittäessään mystisten veristen seteleiden arvoitusta. Lumikki trilogian toinen osa Valkea kuin lumi puolestaan vie helteiseen Prahaan ja kadonneen siskon jäljille.

Lumikkia jonkin aikaa Prahassa seurannut Zelenka kerää rohkeutensa ja kertoo Lumikille uskovansa olevansa hänen siskonsa. Samaan aikaan toimittaja Jiri Hasek tutkii Valkea perhe nimisen uskonlahkon toimintaa haastattelemalla Jaro nimistä miestä. Auto ajaa miehen yli surmaten hänet ennen kuin hän ehtii paljastaa lahkosta enempää. Lumikki saa omalla tahollaan huomata, että Zelenkakin kuuluu lahkoon. Alkaa hikipisaroita nostattava salaisuuden ratkaisun metsästys.

"Meidän uskomme on valkeaa kuin lumi. Se on puhdasta ja kirkasta. Siinä ei ole sijaa epäilylle. Meidän uskomme on kuin valo, joka tulee sokaisemaan voimallaan syntiset. Meidän uskomme tulee polttamaan heidät hehkullaan. Me olemme perhe, joka pitää aina yhtä. Me olemme Pyhä Valkea Perhe, ja meidän odotuksemme palkitaan pian." (s.14)

Kuvittelin tähän kirjaan tarttuessani, että saisin lukea lisää jännittäviä tapahtumia huumerikollisten maailmasta. Sen sijaan aihe ja tapahtumapaikka muuttuivat täysin. Aluksi se oli pieni pettymys, mutta jäin kuitenkin uuden tarinan vietäväksi. Valkea kuin lumi ei silti yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Minusta tuntui kirjaa lukiessa, että tarina on liian kliseinen ja ennalta-arvattava. Siinä oli liian perinteisiä keinoja, joilla jännitystä pidettiin yllä. Esimerkiksi juuri, kun kirjan henkilö on paljastamassa raskauttavan salaisuuden, joku tulee keskeyttämään puheen. Mielestäni Lumikin käytös oli myös jokseenkin epäuskottavaa ja kummallista. Rankan kiusaamistaustan omaavasta tytöstä on ilmeisesti kasvanut itsetuhoinen ja adrenaliiniriippuvainen nuori nainen, kun hän toistuvasti hakeutuu epäilyttävään seuraan tai syrjäisellä seudulla sijaitsevaan hämäräperäiseen taloon. Lumikin ominaisuudet ovat ristiriitaisia. Yhdessä hetkessä hänellä ei ole minkäänlaista arviointikykyä ja toisessa taas yliluonnollisen hyvä reagointikyky sekä kasvo- ja kuvamuisti. Kirjan merkittävin takaa-ajo, jossa juostaan tällä kertaa paukkupakkasen sijasta armottomassa helteessä, oli jännityksen sijasta täynnä komiikkaa. Takaa-ajajan pitäisi kaiken lisäksi olla Prahan paras työssään. Hän ei vaikuttanut ainakaan minusta kovin ammattilaiselta kiinnittäessään kaiken kansan huomion itseensä.

Aion kaikesta huolimatta tarttua myös kolmanteen osaan, sillä haluan tietää, mikä Lumikin perheen salaisuus lopulta on.



Helmet lukuhaaste 2016: 46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

lauantai 5. maaliskuuta 2016

#‎pojatkinlukee ‬-kampanja



Päätin kirjoittaa #‎pojatkinlukee ‬-kampanjasta, jos joku ei jostain syystä ole vielä kuullut siitä!

Mikko Toiviainen käynnisti kampanjan, jonka tavoitteena on edistää poikien lukemista. Siihen on tullut mukaan ainakin kirjakustantamoita, kirjakauppoja, kirjastoja ja kirjabloggaajia.

Kampanjan facebook sivuilla todetaan, että pojat kaipaavat oikeanlaista lukemista sekä lukuidoleita. Mielestäni kaivataan myös asenteen muutosta siihen suuntaan, että lukeminen on myös pojille hauskaa, jännittävää ja mielenkiintoista ajanvietettä - eikä vain tyttöjen juttu. Kalenterikarju blogissa todetaan, että lukemisesta on myös käytännön hyötyä, sillä sen avulla sanavarasto kasvaa, yleissivistys karttuu ja sosiaaliset taidot kehittyvät. Myös mielikuvitus laajenee, luku- ja kirjoitustaito paranee ja ympäröivä maailma hahmottuu entistä selvemmin.

Mielessäni alkoi jostain syystä soida Antti Tuiskun kappale Mies, kun kuulin ensi kerran tästä kampanjasta:

"Hei kerro, kuinka ollaan mies?
Kuinka se oikein ansaitaan?
Jos löydän sinne jostain tien
sittenkö musta kasvaa mies?"


Kuuluuko miehisyyteen myös lukeminen? No tietenkin kuuluu!

Kampanja löytyy facebookista, instagramista ja twitteristä.


Miehet ja pojat vinkkaavat kirjanmerkkien avulla hyviä kirjoja pojille!

Kannustan omalta osaltani kaikkia miehiä ja naisia tukemaan tyttöjen lisäksi myös poikien lukemista! Tutustukaa poikia kiinnostaviin kirjoihin ja kirjalistoihin. Lukekaa niitä kirjoja pojille ääneen! Kannustakaa vanhempia poikia lukemaan niitä myös itse!


Lisää aiheesta: Kalenterikarju blogissa kerrotaan tarkemmin, kuinka kampanja sai alkunsa ja kuinka se on edennyt. Kirjastolehdessä on muutama lukuvinkki pojille.

Antoine De Saint-Exupery: Pikku Prinssi



"On paljon vaikeampaa tuomita itseään kuin muita. Jos onnistut tuomitsemaan itseäsi oikein, niin olet tosiviisas."

De Saint-Exupéry, Antoine: Pikku Prinssi
43. painos
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 1944
Alkuperäinen nimi: Le Petit Prince
Mistä maasta: Ranska

Suomentanut: Irma Packalén
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 95


Kirjan kertoja aloittaa puhumalla piirtämisestä ja aikuisista ihmisistä. Hän siirtyy sitten kuvaamaan, kuinka hän kuusi vuotta sitten teki pakkolaskun Saharan erämaahan ja kohtasi siellä Pikku Prinssin. Pieni poika oli saapunut Maahan omalta tähdeltään tarkoituksenaan suorittaa pientä tutkimusmatkaa. Kertoja viettää monta päivää lentokonettaan korjaten ja nestehukkaa peläten sekä Pikku Prinssin elämäntarinaa kuunnellen. Samalla tulee pohdittua aikuisten ajattelua, sillä aikuiset rakastavat vain numeroita, puhuvat vain järkeviä asioita ja tottelevat määräyksiä niitä kyseenalaistamatta. He eivät ole koskaan tyytyväisiä siellä missä ovat ja haluavat itselleen ihailua ja valtaa. Aikuiset myös tekevät liikaa töitä eivätkä ajattele sitä, mikä on tärkeintä: ystävyyttä ja rakkautta. Hyvien asioiden vaaliminen on erityisen vaikeaa silloin, jos ulkopuolelta tulee kaiken aikaa pahuuden siemeniä, jotka pyrkivät itämään ihmisen sisällä. Minusta tuntuu, että kirjan kertoja hallusinoi kaiken nestehukassaan erämaassa. Hän ajattelee vääjäämätöntä kuolemaansa ja tulee pohtineeksi elämäänsä ja sen tarkoitusta.

"En ymmärtänyt silloin mitään! Minun olisi pitänyt tuomita kukkaa sen tekojen eikä sanojen mukaan. Se antoi minulle tuoksuaan ja valoaan. En olisi saanut paeta pois! Minun olisi pitänyt arvata sen pikku juonien taakse kätkeytyvä hellyys. Kukat ovat niin ristiriitaisia! Mutta olin liian nuori osatakseni rakastaa sitä." (s.33)

Kolmannella tai neljännellä luokalla opettaja määräsi koko luokan lukemaan Pikku Prinssi kirjan. Ahmin tuohon aikaan kirjan toisensa perään. Aina, kun opettaja antoi lukukirjasta lukuläksyn, huomasin illalla lukeneeni vaadittavan sivumäärän sijasta koko kirjan. Pikku Prinssin kohdalla kaikki oli kuitenkin toisin. En valitettavasti muista, luinko koskaan kyseistä kirjaa kokonaan, mutta sen tiedän, että kirja ei ollut ollenkaan minua varten. Siitä tuli kaikkien aikojen inhokki kirjani. Luultavasti syynä oli kirjan tylsyys, melankolisuus ja korkealentoisuus.

Huomasin sattumalta Pikku Prinssi kirjan kirjaston hyllyssä ja tulin ajatelleeksi, että se sopisi helmet lukuhaasteen kohtaan 35 eli kirjassa ollaan avaruudessa. Innostuin ajatuksesta, että voisin viimein selättää kirjan. Luin kirjan kotona yhdeltä istumalta. Sain todeta, että se sopii minulle paremmin näin aikuisena kuin lapsena, jolloin nautin enemmän seikkailukirjojen jännityksestä. Kirjasta jäi haikea ja surumielinen tunnelma. Tarinan symboliikka jäi myös mietityttämään. Ymmärrän, miksi kirja herättää halun uudelleenlukuun, sillä kirjasta löytyy varmasti joka kerta uusia näkökulmia.

Suosittelen kirjaa kaikille muillekin aikuisille, joilta se on joskus jäänyt lukematta!


Helmet lukuhaaste 2016: 35. Kirjassa ollaan avaruudessa

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Salla Simukka: Punainen kuin veri



"Hän ei ollut enää pieni. Hän oli seitsemäntoista. Eikä hänen ollut tarvinnut pelätä enää aikoihin päivittäin. Paitsi taas nyt. Koska hän oli mennyt sotkeutumaan muiden asioihin."

Simukka, Salla: Punainen kuin veri
Kirjasarja: Osa 1
Muut osat: Osa 2 ja osa 3
Julkaistu: 2013
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 264


17-vuotias Lumikki Andersson asuu yksin ja käy ilmaisutaidon lukiota Tampereella. Hän on vuosien varrella rankasta kiusaamistaustastaan johtuen oppinut olemaan huomaamaton enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä. Lumikki on myös kokenut karkuun juoksija, piiloutuja ja jäljittäjä. Hänellä on myös taito huomata, jos joku valehtelee. Näistä kaikista ominaisuuksista on hyötyä, kun hän löytää koulun pimiöstä pestyjä ja kuivumaan ripustettuja viidensadan euron seteleitä. Pian Lumikki saa huomata olevansa keskellä kansainvälistä huumekauppaa. Ja pakkanen sen kuin kiristyy...

"Ja kaikki paitsi elämä on turhaa. Etenkin turha kuolema olisi nyt turhaa. Hautojen keskellä. Mitä ironiaa. Miehen askeleet kuuluivat yhä lähempää. Lumikki tiesi, ettei nyt kannattaisi vilkuilla taakseen. Jos hän tekisi niin, hän menettäisi vain kallisarvoisia sekunteja." (s.163)

Lumikki on yhtä aikaa sekä herkkä ja haavoittuva että itsevarma ja taitava. Myös hänen kohtaamansa muut nuoret ovat koulussa erilaisia kuin kotonaan. Etenkin Elisa on käytökseltään ja puheiltaan kuin yö ja päivä. Koulussa hän esittää poikien edessä tyhmempää kuin onkaan, käyttää merkkivaatteita ja monta kerrosta meikkiä. Kotona Elisa puhuu lapsekkaasti ja ajattelee huolissaan ´isiään´.

Mielestäni on hauska yhteensattuma, että aloitin kirjan lukemisen karkauspäivänä, jolloin kirjan tapahtumatkin alkavat! Pääosa tapahtumista sijoittuu maaliskuun alkuun. Kirjan alku on erityisen mielenkiintoinen, sillä se sai minut yllättymään. Ahmin kirjan alusta loppuun melkein yhdeltä istumalta. Sen lukeminen oli helppoa ja sujuvaa, sillä teksti soljui luontevasti eteenpäin. Lainasin kirjan, sillä muistin nähneeni sen kirjablogeissa. Olin myös kuullut, että sellaiset nuoret, jotka eivät yleensä lue kirjoja, ovat tarttuneet siihen. En ihmettele asiaa yhtään, sillä kirja vaikuttaa juuri nuoria kiinnostavalta. Aluksi epäilin Lumikki nimen toimivuutta ja välttämättömyyttä, mutta kirjan luettuani huomasin, että viittaukset satuihin toimivat osuvasti ja luontevasti. Mielestäni kirja oli aikuiselle jännittävä välipala kirja. Voin suositella kirjaa kaikille jännityksestä pitäville nuorille!

Juonipaljastuksia:
- Elisa löytää takapihaltaan isälleen, peliriippuvaiselle ja huumerikoksiin sekaantuneelle huumepoliisille Terho Väisäselle veroitukseksi tarkoitetun pussillisen veristä rahaa. Veri on peräisin Natalia Smirnovan ruumiista. Terho ja Natalia tapailivat toisiaan.
- ´Ei jouluvaloketjun kirkkain lamppu´ Elisa, Kasper ja Tuukka päättävät huumehuuruissaan pestä rahat koulun pimiössä.
- Lumikkia on kiusattu ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen luokkaan. Hän ei koskaan kertonut asiasta kenellekään. Hänen kotonaan ei puhuttu asioista.
- Lumikkia vaivaa edellisenä vuonna päättynyt suhde.
- Lumikki selvittää tapauksen kuin teinietsivä ikään. Hän naamioituu, piiloutuu ahtaisiin paikkoihin, pakenee juosten ja osallistuu Jääkarhun juhliin sadun Lumikiksi pukeutuneena.
- Lumikin vanhemmat puhuvat siitä, kuinka he ovat menettäneet jonkun. Kuka tämä joku on? Miksi perheessä ei puhuta asioista?
- Elisa joutuu muuttamaan äitinsä kanssa eri paikkakunnalle ja muuttamaan nimensä Jennaksi, kun hänen isänsä joutuu vankilaan.


Helmet lukuhaaste 2016: 5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman