tiistai 31. toukokuuta 2016

Helmet lukuhaaste 30/50

Toukokuussa luin Helmet lukuhaasteeseen 4 kirjaa.



Paras haasteeseen lukemani kirja toukokuussa oli K.K.Alongi: Kevätuhrit. Pidän kirjoista, joissa on maailmanlopun jälkeinen tilanne, jossa ihmiset joutuvat selviytymään parhaaksi katsomallaan tavalla. Jännittävää ja mukaansatempaavaa.


Toukokuussa haasteeseen lukemani kirjat:

Nura Farah: Aavikon tyttäret (42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja)

K. K. Alongi: Kevätuhrit (37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaa)

Anne Frank: Päiväkirja (34. Keskustelua herättänyt kirja)

Ozzy Osbourne: Minä, Ozzy (26. Elämäkerta tai muistelmateos)


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste sivulleni.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Blake Crouch: Wayward Pines: Viimeinen kaupunki



"Joskus pitää tehdä sellaista mitä ei haluaisi."

Crouch, Blake: Wayward Pines: Viimeinen kaupunki
Kirjasarja: Wayward Pines, osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: The Last Town

Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 323


Entinen salaisen palvelun agentti Ethan Burke, nykyinen Wayward Pinesin seriffi, on kertonut kaupungin asukkaille totuuden: he ovat viimeiset elossa olevat ihmiset maapallolla. He ovat olleet aikakapselissa ja eläneet keinotekoisessa kaupungissa, jota on johtanut psykopaatti. Hullun tiedemiehen perikuva David Pilcher vetää tilanteesta herneen nenään ja alkaa todenteolla leikkiä jumalaa. Hänen mielestään ihmiset ovat langenneet ja ansaitsevat joutua helvettiin. Pilcher katkaisee kaupungista sähköt ja avaa portit. Abret valtaavat pian kadut ja talot... Ja Ethan joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset.

"Hän oli aina elätellyt toivoa, että maailma olisi yhä olemassa. Aidan takana. Tämän painajaisen takana. - Hänen kotinsa. Työpaikka yliopistolla. Jossain määrin hän oli juuri tuon toivon voimin selvinnyt viime vuosista. - Nyt toivo oli mennyttä. Yksinäisyys oli musertavaa. Mutta sen alla kyti viha. Viha siitä, mitä hänelle oli tehty. Viha kaiken menetyksestä." (s.25-26)

"Sinä kiskaisit siteen silmiltämme, mutta mitä me siitä kostuimme? Menetimme suurimman osan kaupunkilaisista ja joudumme elämään näin. Olisin mieluummin orja." (s.122)

"On ihmeellistä, miten hyvin toisen voi oppia tuntemaan pelkän katseen kautta. Lähes huomaamattomien vilkaisujen perusteella. - Haluan sinun tietävän, että minusta on parempi, jos Carl on kuollut ja minä kuolen tänään kuin että joutuisin elämään enää hetkeäkään siinä sairaassa valekaupungissa. Kuin vanki. Kuin orja." (s.124)

Kirja on pelkkää pakenemista ja taisteluja abreja vastaan. Mukaan on laitettu myös ontuva kolmio-neliödraama Ethanin, Theresan, Katen ja Adam Tobiaksen välille. Luin kirjasarjan päätösosan vähemmällä mielenkiinnolla kuin ensimmäisen osan. Mielenkiintoisinta kirjassa oli saada tietää menneisyyden tapahtumista sekä lukea pohdintoja ihmiskunnan selviytymisestä.

Juonipaljastus: Jäljelle jääneet ihmiset menevät ruoan loppumisen ja abrejen aiheuttaman uhkan vuoksi aikakapseleihin ja heräävät 70 000 vuotta myöhemmin. Olisin halunnut kuulla, millaiselta maailma silloin näyttäisi ja mitä seikkailuja Ethan perheineen saisi kokea!

lauantai 28. toukokuuta 2016

Ozzy Osbourne: Minä, Ozzy



"Sanoivat, etten ikinä kirjoittaisi tätä kirjaa.
Vetäkööt käteen - tässä se tulee.
Nyt vain pitäisi muistaa jotain.
...
Paskat. En muista yhtään mitään.
Paitsi nämä jutut..."

Osbourne, Ozzy; Ayres, Chris: Minä, Ozzy
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 2009
Alkuperäinen nimi: I Am Ozzy 
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Ilkka Salmenpohja 
Kustantaja: Like 
Sivumäärä: 410

John ´Ozzy´ Osbourne syntyi vuonna 1948. Hänen perheeseensä kuului isä John Thomas, äiti Lillian, isosiskot Jean, Iris ja Gillian sekä pikkuveljet Paul ja Tony. Perhe oli köyhä ja tottunut työväenluokan elämään Astonissa, Iso-Britanniassa. Ozzy kärsi elämänsä aikana lukihäiriöstä, adhd:sta ja erilaisista riippuvuuksista; tupakasta, viinasta, huumeista ja lääkkeistä. Hän oli pelokas poika, joka haki aina turvaa porukan kovimman tyypin varjosta. Hän liittyi jengiin, varasteli ja joutui vankilaan. Ozzya kuritettiin fyysisesti koulussa, ja väkivalta oli muutenkin osa normaalia elämää Astonissa.

"Koulussa minua kutsuttiin Ozzyksi varmaan alusta alkaen. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, kuka nimen keksi tai milloin tai miksi se vakiintui käyttöön. Kai se oli väännetty Osbournesta, mutta toisaalta Ozzy oli myös klovnin nimi, joka sopi pelleilyyni." (s.33)

"Ensinnäkään mutsi ei ollut mikään mestarikokki. - Kerran mutsi laittoi minulle evääksi kananmunavoileivän. Kun avasin taitellun leivän, sen välissä oli tupakan tuhkaa ja kananmunankuoria. Hyvä meininki." (s.38)

Ozzy päätti, ettei hänen elämänsä tulisi olemaan kymmenien vuosien yksitoikkoista ja vaarallista puurtamista tehtaalla, mistä olisi palkkana vain vakavia vammoja ja aikainen kuolema. Beatlesia kuunnellessaan hän keksi, että ainoa tie pois Astonista näytti olevan muusikon uralle lähteminen. Hän laittoi mainoksen musiikkiliikkeen ikkunaan, hankki tatuointeja ja piti pitkää tukkaa. Ozzyn isä osti jopa lainarahoilla hänelle laulukamat. Puuttuvat taidot hän korvasi olemalla luonnostaan viihdyttäjä - sekopäinen suurisuu, joka oli valmis mihin tahansa. Ozzy oli aluksi mukana monenlaisissa bändiviritelmissä, jotka eivät edenneet alkua pidemmälle - kunnes hän kokoontui yhteen Tony Iommin, Bill Wardin ja Geezer Butlerin kanssa, jolloin tuleva Black Sabbath yhtye oli kasassa. Menestyminen oli oikeastaan onnen kauppaa, missä auttoi se, että kauhu oli 1970-luvun alussa muodissa. Bändi teki levyjä, keikkaili ja eli rock´n´roll elämää; naisia, viinaa ja huumeita riitti. Hämärissä bileissä tulivat tutuksi myös muut menestyneet bändit ja laulajat kuten Mötley Crue ja Marilyn Manson. Ozzy meni kaiken keskellä jopa naimisiin erään Thelman kanssa ja sai Jessica tyttären, mutta jatkoi silti vieraissa käymistä. Hän oli väkivaltainen ja arvaamaton aviomies. Ozzy osteli talon täyteen mitä omituisempia tavaroita ja eläimiä sekä aseita epärehellisen managerin hämäräperäisillä rahoilla. Keikkapaikoilla hänen riesanaan olivat satanistit ja myöhemmin kiihkoilevat uskovaiset.

"Yritin jopa värväytyä armeijaan, mutta en kelvannut sinnekään. Univormupukuinen äijä vilkaisi kerran rumaa pärstään ja sanoi: ´Me haemme miehiä, emme eläimiä.´" (s.47)

"Heiluin kylillä vanhassa pyjamapaidassa ja roikotin kaulastani narunpätkään sidottua kuumavesihanaa. Voin kertoa, että persaukisena sai käyttää mielikuvitustaan, mikäli halusi näyttää rocktähdeltä. - Suurin osa ihmisistä tajusi välittömästi Geezerin nähdessään, että hän soitti jossain bändissä, mutta minua luultiin avohoitopotilaaksi." (s.70-71)

"Me emme todellakaan yksin keksineet heavymetalia. Olimme vain bluesbändi, joka päätti tehdä pelottavaa musaa, mutta vaikka myöhemmin lopetimme pelottavan musan tekemisen, jengi piti meitä edelleen heavymetalbändinä, jonka biisit kertovat vain saatanasta ja maailmanlopusta. Siksi aloin vihata koko termiä." (s.103)

Ozzy siirtyi soolouralle bändistä vuonna 1979 potkut saatuaan ja manageri Don Ardenin Sharon tyttären tavattuaan. Ozzylla ja Sharonilla meni lujaa, sillä he eivät töiden ohella tehneet muuta kuin tappelivat ja ryyppäsivät. Lavashowkin meni yli, sillä lavalla hirtettiin kääpiöitä ja yleisön sekaan heitettiin teurasjätteitä. Kerran Ozzy katkoi vahingossa lavalle heitetyn lepakon kaulan luullen sitä ensin leluksi. Meininki ei tasoittunut yhtään Ozzyn erottua Thelmasta, mentyä naimisiin Sharonin kanssa ja saatuaan lapset Aimeen, Kellyn ja Jackin 1980-luvun alussa. Ozzy haastettiin milloin mistäkin syystä oikeuteen, joutui varomaan vaarallisia faneja sekä kärsi vuosien sekakäytön aikaansaamista vaarallisista vaikutuksista kuten muistin- ja puhekyvynmenetyksistä. Kaiken lisäksi hänelle diagnosoitiin parkinsonilainen oireyhtymä.

"Allenin dokaaminen oli miltei yhtä holtitonta kuin meikäläisenkin. Kerran hän heilui Los Angelesin lentokentällä niin silmittömässä muusissa että myöhästyi lennolta - Roudari vain nappasi Allenia kiinni housujen takamuksesta ja viskasi hänet kamojen sekaan dösän ruumaan. Joku nainen juoksi perään ja huusi: ´Minä näin, mitä te teitte tuolle pienelle miesparalle! Ei häntä voi kohdella noin!´ Roudari vain tuijotti eukkoa ja sanoi: ´Painu vittuun. Se on meidän kääpiö.´ Sitten matkalaukkujen välistä pilkisti pää: ´Joo, painu vittuun. Mä oon niiden kääpiö.´" (s.240)

"Esiinnyimme Madison Square Gardenissa - Paikassa oli viikkoa aiemmin esiintynyt sirkus, ja sirkuseläimet odottivat yhä häkeissään takakatsomon alla. Paikan pomo kutsui kiertueporukan ihailemaan eläimiä, mutta minut nähdessään hän sanoi ykskantaan: ´Kutsu ei koskenut sinua.´ ´Miten niin?´ äimistelin. ´Sinua ei voi laskea eläinten läheisyyteen.´ En uskonut korviani. ´Mitä vittua sä luulet mun tekevän niille?´ ärähdin. ´Pelkäätkö sä, että mä puren norsulta pään irti?´ (s.248)

Kirja on täynnä mustaa huumoria ja se on kirjoitettu ronskia kieltä käyttäen. Naureskelin ja kauhistelin vedet silmissä kaikille sattumuksille. Kirja on oikeastaan kertomus addiktin elämästä. Se kertoo pojasta, joka monien erilaisten uravalintojen jälkeen päätyy muusikoksi ja tv-tähdeksi. Harmillista, että kirja on niin vanha, että siinä ei tietenkään kerrota Ozzyn uusimpia sattumuksia.

"Juttuhan on niin, että mikään ei ole niin kekseliäs kuin alkoholisti. Olisi hienoa, jos joku osaisi valjastaa sen yritteliäisyyden hyvään tarkoitukseen. Jos alkoholistille sanoisi ettei hän saa viinaa, ennen kuin keksii lääkkeen syöpään, tauti jäisi historiaan alta aikayksikön." (s.297)

"´Miksi haluat olla pelle, isä?´ ´Koska olen aina osannut nauraa itselleni, Jack. Huumori on auttanut selviämään hengissä näistä vuosista.´" (s.385) 

En ole seurannut kovinkaan paljon musiikin historiaa tai lukenut muusikoiden elämäkertoja. En ole myös kuunnellut heavy metallia. Muistan vain joskus katsoneeni televisiosta Osbournen perheestä kertovaa tosi-tv-ohjelmaa ja naureskelleeni kaikenlaisille sattumuksille, mitä Ozzy kohtasi. Kävin hetken päähänpistosta Ozzyn keikalla syyskuussa 2010, sillä hankin liput samana päivänä, kun keikka järjestettiin. Luin kirjan oikeastaan mielenkiintoiseen ajankohtaan, sillä Black Sabbath saapuu esiintymään 7.7. Kaisaniemen puistoon Helsinkiin.


Helmet lukuhaaste 2016: 26. Elämäkerta tai muistelmateos


torstai 26. toukokuuta 2016

Lukuhelmihaaste



Haasteen idea ja säännöt:

Kirjoita bloggaus jostakin omasta lukuhelmestäsi. Liitä bloggaukseen kirjallisuussitaatti lukuhelmestäsi. Avaa bloggauksessa kokemustasi, mikä kyseisessä kohdassa teki siitä itsellesi lukuhelmen. Jos innostut haasteesta enemmänkin, saat toki blogata useampiakin lukuhelmiä! Tarkemmin tietoa haasteesta ja siihen liittyvästä arvonnasta löytyy Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogista.

Lukuhelmeni:

Luin Anne Frankin Päiväkirjan, mikä sisälsi monia oivallisia ajatuksia muun muassa arkielämästä, yhteiskunnasta, sodasta ja naisten asemasta. Huomasin kirjoittavani ylös lainauksen toisensa perään, joten päätin koota tähän kaikki, jotka eivät sopineet varsinaiseen kirjasta kirjoittamaani postaukseen ja jotka vaativat aivan oman tilansa. Ajatukset saivat nauramaan ja suuttumaan sekä pohtimaan elämää.

"Rouva teki kaikkea mahdollista samaan aikaan: opetteli hollantia kirjasta, sekoitti lihamassaa, tarkasteli lihaa, huokaili ja valitti murtunutta solisluutaan. Sellaista sattuu, kun vanhemmanpuoleiset naiset (!) tekevät typeriä voimisteluharjoituksia pienentääkseen lihavia takamuksiaan!" (s.100)

Tämä sai minut nauramaan! Se vain oli yksinkertaisuudessaan hauska oivallus!

"Meidän jotka emme saaneet päivittäin muuta kuin puoliraakaa pinaattia - Emme saaneet kurniviin vatsoihimme muuta kuin salaattia, keittosalaattia, pinaattia, pinaattia ja vielä kerran pinaattia. Ehkä meistä tulee vielä joskus yhtä vahvoja kuin Kippari-Kallesta, mutta vielä en näe siitä merkkiäkään!" (s.357-358)

Huumoria elämän synkimpäänkin hetkeen. Oivallinen viittaus.

"Mitä varten, voi mitä varten sotaa käydään, miksi ihmiset eivät voi elää rauhallisesti keskenään, miksi kaikki pitää tuhota? - Minä en usko, että sota johtuu vain suurmiehistä, hallitsijoista ja kapitalisteista. Oi ei, tavallinen mies sotii hyvin mielellään, muuten kansat olisivat nousseet jo kauan sitten vastustamaan sotia! Ihmisellä on taipumus hävittää, taipumus tappaa, murhata ja raivota, ja niin kauan kuin koko ihmiskunta, poikkeuksetta, ei ole läpikäynyt suurta muutosta, sota jatkaa raivoamistaan, kaikki mitä on rakennettu, kasvatettu ja kasvanut, kaadetaan pois ja hävitetään, ja sitten aloitetaan jälleen alusta!" (s.349-350)

Tätä varmasti kaikki joskus miettivät: miksi sotia soditaan, vaikka yleisesti ottaen kaikki haluaisivat elää rauhassa. Mielenkiintoista pohdintaa.

"Yksi monista mieltäni jatkuvasti askarruttavista kysymyksistä kuuluu, miksi aikaisemmin, ja yhä vieläkin, nainen on saanut eri kansojen keskuudessa vähäpätöisemmän aseman kuin mies. Jokainen voi sanoa, että se on epäjohdonmukaista, mutta minä en tyydy siihen, haluaisin tietää syyn tähän suureen vääryyteen. Voidaan olettaa, että mies on jo alusta alkaen saanut suuremman ruumiinvoimansa takia hallintavallan naisen yli; mies ansaitsee elatuksen, mies siittää lapset, mies tekee mitä tahtoo... On tyhmää, että naiset ovat hiljaa sallineet tämän kaiken tapahtua aivan viime aikoihin saakka, sillä mitä useampia vuosisatoja tämä sääntö saa elää, sitä syvemmälle se juurtuu ihmisten mieliin. - Monet naiset, mutta myös miehet, tajuavat vihdoin, kuinka väärä tämä maailmanjako on ollut niin kauan aikaa, ja modernit naiset haluavat oikeuden täydelliseen riippumattomuuteen! Mutta se ei ole ainoa asia, myös naisen arvostuksen on noustava! Mies arvostetaan yleisesti kaikissa maanosissa korkealle, miksi nainen ei saa osakseen samaa arvostusta? Sotilaita ja sotasankareita kunnioitetaan ja juhlitaan, keksijät saavat kuolemattoman maineen, marttyyreja palvotaan, mutta kuinka suuri osa koko ihmiskunnasta pitää naista myös sotilaana? - Naiset kärsivät jo lasten synnyttämisen yhteydessä yleensä enemmän kipuja, enemmän sairautta ja enemmän kurjuutta kuin kukaan sotasankari. - Naiset ovat paljon urheampia, paljon rohkeampia sotilaita, jotka taistelevat ja kestävät kipuja ihmiskunnan säilyttämiseksi enemmän kuin monet suurisuiset vapaussankarit! - Minä tuomitsen vain miehet ja koko maailmanjärjestyksen, jotka eivät vielä koskaan ole halunneet tunnustaa, miten suurta, vaikeaa, mutta joskus myös kaunista osaa nainen kantaa yhteiskunnassa." (s.394-395)

Naisten asema on mielestäni tärkeä aihe. Ketään ei pitäisi arvottaa paremmaksi toisen kustannuksella mistään syystä. Ei etenkään sukupuolen.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Anne Frank: Päiväkirja



"Taas meni päivä mieltä vailla, se valotta jäi, yön synkän lailla."

Frank, Anne: Päiväkirja
Toimittaneet: Otto H. Frank, Mirjam Pressler
Julkaistu: 4.painos, 2002
Alkuperäinen julkaisu: 1982, 1991, 2001
Alkuperäinen nimi: Het Achterhuis. Dagboekbrieven 12 juni 1942 - 1 augustus 1944. Herziene en vermeerde editie.

Mistä maasta: Alankomaat
Suomentanut: Anita Odé
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 421

Päiväkirja kertoo juutalaisen Anne Frankin elämän tapahtumat ajalta 12.6.1942 - 1.8.1944. Perhe piiloutui Otto isän yrityksen toimiston salahuoneeseen 6.8.1942 Amsterdamissa Hollannissa. Sisäänkäynti oli piilotettu kirjahyllyn taakse. Piiloutujat olivat Annen ja Oton lisäksi Edith äiti, Margot sisko, Fritz Pfeffer (päiväkirjassa Dussel) hammaslääkäri, Hermann ja Auguste van Pels liiketuttavat sekä heidän poikansa Peter (päiväkirjassa van Daan). Osa yrityksen työntekijöistä tiesi piiloutujista. He toivat heille ruokaa ja tarvikkeita. Piiloutujien täytyi olla erityisen varovaisia ja hiljaisia, jotta kukaan ei saisi tietää heidän olemassaolostaan. Saksalaiset nimittäin kulkivat ovelta ovelle hakemassa juutalaisia. Varotoimista huolimatta piiloutujille sattui toisinaan lipsahduksia.

"Minua ahdistaa suunnattomasti tietoisuus siitä, että emme koskaan pääse ulos, ja minä pelkään koko ajan, että meidät löydetään ja ammutaan. Se ei tietenkään ole kovin miellyttävä tulevaisuudenkuva." (s.44)

"Alan itsekin pelätä ajatellessani kaikkia, joihin oli sidottu niin läheisesti ja jotka ovat nyt joutuneet kauheimpien pyöveleiden käsiin mitä koskaan on ollut olemassa. Ja kaikki tuo vain siksi, että he ovat juutalaisia." (s.94)

"Meidän ajatuksillamme on yhtä vähän vaihtelua kuin meillä itsellämme. Ne kiertävät ja pyörivät kuin karuselli ruoasta ja syömisestä politiikkaan." (s.102)

Anne kulutti aikansa lukemalla, kirjoittamalla, opiskelemalla, kotitöitä tekemällä, radiota kuuntelemalla sekä muiden kanssa keskustelemalla ja riitelemällä. Hän oli kiinnostunut kuningashuoneiden ja filmitähtien elämän seuraamisesta. Anne haaveili aikalaiskertomuksen julkaisemisesta. Hän kauhisteli mahdollista tulevaisuutta kotiäitinä ja haaveili lehtinaisen ja kirjailijan urasta. Anne oli kirjan mukaan elämäniloinen, ahkera, lörpöttelijä, pikkuvanha, rehellinen, omanarvontuntoinen, turhamainen ja hemmoteltu. Hän piti pojista juoruamisesta, ja hänellä olikin ennen piiloutumista lukuisia ihailijoita. Hän haaveili seurustelusta ja kaipasi läheisyyttä. Anne suhtautui kaikkeen mutkattomasti, avoimesti ja modernisti. Hänellä oli huonot välit äitinsä kanssa, mutta hän ihaili isäänsä. Päiväkirjassaan hän analysoi ja arvosteli muiden piiloutujien persoonallisuutta, tapoja ja tekoja, mutta myös itseään. Välillä Anne tunsi itsensä surulliseksi, ahdistuneeksi, masentuneeksi ja yksinäiseksi. Hän kärsi mielentilan vaihteluista.

"Sinun ei pidä luulla, että on helppoa olla pikkusieluisen pakolaisperheen huonosti kasvatettu keskipiste." (s.97)

"Kuinka vaikeaa minulla oli tullessani tänne, kun siirryin ihaillun henkilön elämästä moitteiden kohteeksi ja aikuisten paljaaseen todellisuuteen." (s.297)

"Voi, kuinka järkevä minusta onkaan tulossa! Kaiken pitää tapahtua täällä järkevästi. - Pelkään, että kulutan kaiken järkeni aivan liian nopeasti, eikä sitä ole muutenkaan liikaa. Kun sota on loppu, minulla ei ole enää yhtään järkeä jäljellä." (s.105)

"Minä kaipaan eniten omaan kotiin, vapaata liikkumista ja sitä että saisin jälleen apua työssäni, siis kouluun takaisin! (s.146)

"Noin kymmenen vuoden kuluttua sodasta tuntuisi varmaan kummalliselta lukea siitä, kuinka me juutalaiset elimme, söimme ja puhuimme täällä. Vaikka kerronkin sinulle paljon meistä, tiedät kuitenkin loppujen lopuksi vain hyvin vähän meidän todellisesta elämästämme. Kuinka paljon naiset pelkäävät pommituksia - kuinka talot tärisevät silloin ja huojuvat kuin ruohonkorret tuulessa, kuinka paljon epidemioita täällä raivoaa. Ihmiset jonottavat vihanneksia ja kaikkia mahdollisia muita tavaroita, lääkärit eivät pääse sairaiden luo, koska heidän kääntäessä selkänsä heidän ajoneuvonsa varastetaan, murtoja ja varkauksia tapahtuu runsaasti -. Lapset rikkovat asuntojen ikkunoita ja varastavat minkä irti saavat. - Jokaisella on nälkä." (s.307)

Pohdin kirjaa lukiessani, kuinka eristyksissä oleminen vaikuttaa ihmisen psyykeen. Piiloutujat nimittäin toimivat usein mielestäni ajattelemattomasti ja epäjohdonmukaisesti. Mietin, ovatko he tuudittautuneet turvallisuuden tunteeseen, tottuneet liikaa yltäkylläiseen elämään, petaavat tulevaisuutta vai ovatko he vain yksinkertaisesti traumatisoituneita sodasta. Mieleen jäivät tapahtumat, joissa kuvattiin esimerkiksi, kuinka piiloutujat eivät voineet kutsua paikalle lääkäriä, jos he tulivat sairaiksi, tai kuinka perhe aikoi kuolemaa uhmaten hakea Annelle silmälasit, tai kuinka he viettivät syntymäpäiviä. Pelottavia olivat tilanteet, kun joku auttajista jäi kiinni, aluetta pommitettiin, talossa kävi varkaita tai kun piiloutujat näkivät nälkää. Koin surullisiksi lauseet, joissa Anne haaveili sodan loppumisesta sekä puhui toiveistaan ja mahdollisesta tulevaisuudestaan. Hän kertoi muun muassa toivovansa saavansa joskus polttohautauksen. Kirja herätti kaiken kaikkiaan tunteita laidasta laitaan.
  
"Cissy van Marxveldt kirjoittaa loistavasti. Lapsenikin saavat varmasti joskus lukea hänen kirjojaan." (s.77)

"Minä haluaisin mennä vuodeksi Pariisiin ja vuodeksi Lontooseen oppimaan kieltä ja opiskelemaan taidehistoriaa. - Minä kuvittelen saavani vielä kauniita mekkoja ja tapaavani mielenkiintoisia ihmisiä, haluan nähdä jotakin ja kokea maailmaa, sen olen kertonut jo useasti, ja kaiken lisäksi hiukan rahaa ei tekisi pahaa!" (s.356-357)

"Meidän ei auta muuta kuin odottaa mahdollisimman rauhallisesti tämän kurjuuden loppua. Sekä juutalaiset että kristityt odottavat, koko maailma odottaa, ja monet odottavat kuolemaansa." (s.107)

"Peter sanoi vielä: ´Juutalaiset ovat aina olleet valittu kansa ja tulevat aina olemaan!´ Minä vastasin: ´Toivon vain, että heidät valittaisiin joskus... johonkin hyvään!´" (s.241)

"Maatessani iltaisin vuoteessa kuvittelen olevani yksin vankityrmässä, ilman isää ja äitiä. Salainen siipemme on syttynyt tuleen, tai ne tulevat noutamaan meitä yöllä ja piiloudun epätoivoisena sängyn alle. Näen tapahtumat mielessäni aivan todellisina. Ja sen lisäksi minusta tuntuu, että sellaista voi tapahtua meille lähitulevaisuudessa!" (s.184)

"Epäilen joskus vakavasti, kiinnostaako tämä vuodatukseni ketään myöhemmin. Koko sotkun nimenä tulee olemaan ´Ruman ankanpoikasen sekavat tuntemukset´. (s.329)

"Ei ole mitään kuvittelua, että taivaan, pilvien, kuun ja tähtien näkeminen tekee minut rauhalliseksi ja täyttää odotuksella. Tämä lääke on paljon parempi kuin valeriaana tai bromi, luonto saa minut tuntemaan itseni pieneksi ja valmistaa minua ottamaan kaikki iskut rohkeasti vastaan!" (s.393)

"Ah, en halua huomata myöhemmin - että olen elänyt turhaan. Haluan olla hyödyksi ja huviksi ihmisille, jotka elävät ympärilläni ja jotka eivät kuitenkaan tunne minua, haluan elää edelleen, myös kuolemani jälkeen!" (s.313-314)

Piiloutujat kavallettiin ja vietiin vankilan kautta keskitysleireille. Anne kuoli 15-vuotiaana Bergen-Belsenin keskitysleirillä todennäköisesti lavantautiin. Elettiin helmi-maaliskuuta vuonna 1945. Keskitysleiri vapautettiin huhtikuussa 1945. Piiloutujista ainoastaan Annen isä Otto Frank selvisi hengissä. Hän omistautui Annen päiväkirjan julkaisemiselle.


Helmet lukuhaaste 2016: 34. Keskustelua herättänyt kirja

perjantai 20. toukokuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions



Kiitos haasteesta Jaana!

Haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Tämän haasteen kysymykset ovat erittäin vaikeita, koska minulla ei ole niihin oikeastaan vastauksia. Selasin lukemieni kirjojen listaa edestakaisin, mutta en keksinyt sieltä mitään tähän kysymykseen sopivaa.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Kirjablogeista ja kommenteista on jäänyt mieleen, että minä vaikutan pitävän muihin verrattuna erityisen paljon James Dashnerin Labyrintti trilogiasta. Rakastan lukea maailmanlopun jälkeisistä tapahtumista ja ihmisten selviytymisestä. Kirjasarjan idea on mieltä kutkuttava, sillä nuoret on laitettu valtavan labyrintin sisälle. Pääsevätkö he koskaan pois? Mitä labyrintissä on? Entä sen ulkopuolella?

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Kolmiodraamat. Niitä on liikaa nykyisessä nuortenkirjallisuudessa. Yleensä päähenkilö on päätynyt yhteen sen kanssa, jonka olen olettanutkin.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Kauhu? Liian ällöttäviä tapahtumia. Sotakirjallisuus ei myös jaksa kiinnostaa. Liian ankeaa ja tylsää.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
En tiedä yhtään.

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
Leena Lehtolainen. Hänen kirjansa eivät vain ole minua varten.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
Soturikissat. Mietin, pitäisikö minun kurkistaa, mitä kyseinen lapsille suunnattu kirjasarja oikein pitää sisällään ja miksi se on niin suosittu.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
Taru sormusten herrasta? Kirjan lukeminen jumittaa ja pahasti. Se ei vain etene. Pidän tarinasta todella paljon, mutta se on kirjoitettu liian hankalasti, joten sen lukeminen takkuaa.

Haaste on kulkenut todella monessa blogissa, joten on vaikea haastaa ketään. Laitan haasteen eteenpäin kaikille, jotka eivät vielä ole vastanneet haasteeseen ja haluavat sen tehdä!

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

K. K. Alongi: Kevätuhrit



"Jos me ollaan ainoat, jotka on elossa, meidän ehkä kannattaisi olla yhdessä."

Alongi, K. K.: Kevätuhrit
Kirjasarja: Osa 1
Muut osat: Osa 2
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 303

15-vuotias punkkarityttö Jade havahtuu Helsingin metrosta kuolleiden kanssamatkustajien ympäröimänä. Pian hänelle selviää, että kyse ei ole onnettomuudesta vaan laajemmasta katastrofista: kaikkialla on elottomia ihmisiä ja sähköt ja netti ovat poikki. Hetken aikaa Jade luulee olevansa ainoa kuolemanaallosta selviytynyt, kunnes hän kohtaa barbimaisen Suseten. Alkushokin jälkeen he lähtevät yhdessä matkalle etsimään mahdollisia elossa olevia ja pidempiaikaiseen selviytymiseen tarvittavia varusteita.

"Heillä ei ole mihinkään kiire, sen Jade on tajunnut tämän matkan aikana. Aika on ikään kuin menettänyt merkityksensä, mikä tuntuu oudolta, sillä aiemmin se on hallinnut Jaden elämää, tai ainakin yrittänyt hallita." (s.52)

"Susette sulkee silmänsä. Hänen tekee mieli kaivautua sohvannurkkaan ja olla siellä maailmanloppuun saakka. Paitsi, että maailmanloppu tuli jo. Ajatus on niin absurdi, että häntä naurattaa vähän, mutta samalla itkettää." (s.133)

Kirjan kansikuvasta voi päätellä, että tarinaan eksyvät mukaan Jaden ja Suseten lisäksi muutama muu nuori. Jokaisella on erilainen elämäntilanne sijoitusperheessä asuvasta nuoresta rikkaan perheen kasvattiin. Kaikki ovat myös erilaisia persoonia sekä omaavat erilaisen kulttuuritaustan ja kiinnostuksen kohteet. Yksi pitää jalkapallosta ja toinen on hulluna eläimiin. Kolmas on taustaltaan somalialainen. Tarina käsittelee monia mieltä askarruttavia asioita kuten tuleeko ihmisten huolehtia heikommistaan esimerkiksi halvaantuneista, onko omien perheenjäsenten selviytyminen muita ihmisiä tärkeämpää, kuinka kuolemaa ja väkivaltaa tulee käsitellä. On virkistävää lukea tarinaa vuorotellen jokaisen omasta näkökulmasta, sillä siitä huomaa, kuinka nuoret käyttäytyvät ja toimivat usein eri tavalla kuin oikeasti ajattelevat mielessään. He ovat oppineet pitämään tärkeät asiat sisällään monista eri syistä; jotta eivät vaikuta haavoittuvaisilta tai jotta heitä ei kiusata. Nuorille on muodostunut tietty rooli, jonka mukaan he ovat tottuneet toimimaan etenkin koulussa tai harrastuksissa. Äärimmäiset olosuhteet kuitenkin lähentävät erilaisiakin ihmisiä, mikä antaa läheisyydelle, luottamukselle ja avoimuudelle tilaa. Nuoret joutuvat pakon edessä toimimaan erilaisissa rooleissa kuin yleensä.

"Muutenkin päivän tapahtumat ovat saaneet varoituskellot soimaan hänen päässään. Hän ymmärtää nyt, että kaikki näköjään reagoivat tällaiseen maailmanlopun katastrofitilanteeseen eri lailla." (s.86)

"Kun sääntöjä ei enää ole, mikä vain on mahdollista." (s.99)

"Susette on nähnyt vastaavanlaista uhoamista vain kerran aikaisemmin, kun hän erehtyi katsomaan showpainia televisiosta. Siinä raavaat, lihaksikkaat miehet pullistelivat ja riehuivat yleisön edessä kuin mitkäkin energiadrinkeistä humaltuneet gorillat." (s.206)

Miksi juuri kyseiset nuoret ovat jääneet henkiin? Miksi osa eloon jääneistä käyttäytyy niin agressiivisesti? Mitä on tapahtunut? Kuinka laajasta katastrofista on kysymys? Miten maailma muuttuu? Toiset haluavat elää rauhallista yhteiseloa luonnossa, kun taas toiset muodostavat väkivaltaisia jengejä? Taantuuko maailma vuosia taaksepäin? Onko kaikkialla yhä turvattomampaa?

"Me voidaan rakentaa uusi maailma." (s.277)

Odotan innolla jatkoa kirjasarjalle! Rakastan lukea kirjoja, joissa on mystinen maailmanlopun jälkeinen tilanne ratkottavana ja joissa yritetään selviytyä parhaaksi katsomalla tavalla. Voin suositella kirjaa nuorille, sillä se sisältää jännittävää selviytymistä ja nuorten ajatusmaailman pohdintaa. Se sopii mainiosti myös aihealueesta kiinnostuneille aikuisille.

"Mitä jos elämä on nyt tässä. Ei ole muuta kuin tämä. Siis ikinä." (s.133)


Helmet lukuhaaste 2016: 37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan

lauantai 14. toukokuuta 2016

Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus



"Ethanille alkoi yhä selvemmin valjeta, että elämä Pinesissa oli kuin monimutkainen näytelmä, jossa esirippua ei lasketa koskaan. Kaikilla oli roolinsa."

Crouch, Blake: Wayward Pines: Salaisuus
Kirjasarja: Wayward Pines, osa 2
Muut osat: Osa 1 ja osa 3
Julkaistu: 2013
Alkuperäinen julkaisu: 2015
Alkuperäinen nimi: Wayward
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 361


Entinen salaisen palvelun agentti Ethan Burke, nykyinen Wayward Pinesin seriffi, kantaa mukanaan suurta salaisuutta: kaupungin asukkaat ovat viimeiset eloonjääneet ihmiset maapallolla. Hullun tiedemiehen tavoin David Pilcher on 2000-luvulla laittanut geeneiltään puhtaita ihmisiä suspensioon eli elintoimintojen keskeytykseen, minkä jälkeen 1814 vuotta myöhemmin he ovat heränneet kaupungissa. Vuosien myötä ihmisten perimä on rappeutunut ja heistä on kehittynyt abreja, jotka ovat verenhimoisia mutantteja. Vuoristo, sähköaita ja tarkka-ampujat suojelevat kaikesta tietämättömiä asukkaita. David Pilcherin tavoitteena on kasvattaa ihmisten populaatiota, mutta hänen keinonsa ovat arveluttavia, sillä hän on vienyt ihmisiltä vapauden. Heidän tekemisensä, liikkumisensa, puheenaiheensa ja aviopuolisonsa on määrätty. Lisäksi hän on luonut kaupunkiin karkelot, joiden aikana asukkaat tappavat julmasti jonkun sääntöjä vastaan toimineen ihmisen. David Pilcherin harmiksi osa kaupunkilaisista on päättänyt kapinoida järjestelmää vastaan poistamalla jalastaan sirun, jonka avulla heitä tarkkaillaan valvontakameroin, ja kokoontumalla salaiseen paikkaan. Ethan Burke saa tehtäväkseen soluttautua näiden Vaeltajiksi itseään kutsuvien joukkoon. Hänellä on edessään pulma: kenen puolelle asettua.

"Vastaantulijat hymyilivät ja vilkuttivat tervehdykseksi aidon tuntuisesti, ikään kuin hän olisi asunut kaupungissa vuosia. Jos he salaa pelkäsivät ja vihasivat häntä, he kätkivät sen hyvin. - Hän piti yllä rauhaa. Valhetta. Salasi totuuden jopa vaimolta ja pojalta. Kahtena ensimmäisenä viikkonaan seriffinä hän oli lähinnä lukenut asukkaiden kansioita, selvittänyt kunkin entistä elämää. Heidän integraationsa yksityiskohtia. - Ethan tunsi nyt yhden jos toisenkin asukkaan taustan. Heidän pelkonsa ja salaisuutensa. Ja tiesi, keiden saattoi luottaa pitävän yllä tätä haurasta illuusiota. Ja keiden pinnassa oli hiusmurtumia. Hänestä oli tulossa yhden miehen gestapo." (s.21-22)

"Minä en aio elää lopun ikääni jonkun psykopaatin pienoisrautatiemaailmassa." (s.222)

Juoksin tämänkin kirjan läpi, sillä se oli niin jännittävä. Mielenkiintoisinta oli lukea menneisyyden tapahtumista, jotka kertoivat siitä, kuinka David Pilcher suunnitteli Wayward Pinesia ja kuinka hän toteutti ihmisten aikamatkan. Lisäksi vaihtelua tarinaan toi Tobias, joka kulki erämaassa kohti kaupunkia. Tämä trilogian toinen osa ei kuitenkaan yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Siinä oli minun makuuni liikaa abreja, kolmiodraaman yritystä sekä hienoisia epäjohdonmukaisuuksia. Olisin lukenut mieluummin pelkästään ihmisten selviytymisestä ja salaisuuden selvittämisestä.

"Hän näki siitä vilauksia mammuttipuiden välistä. Se oli kymmenen jalkapallostadionin kokoinen, ja korkeimmat tornit kohosivat muutaman sata metriä punapuiden latvojen yläpuolelle. Hän oli tuijottanut sitä kiväärin kiikarin läpi ja yrittänyt sisäistää näkemäänsä - rakennelmaa, joka koostui miljoonista tonneista multaa, kiveä ja puunrunkoja. Ne oli liimattu yhteen jonkinlaisella hartsilla. Tähystyspaikalta katsottuna rakennelma oli muistuttanut mustaa, jättimäistä mehiläispesää, jonka kymmenissätuhansissa kennoissa kuhisi aberraatioita ja niiden varastoimia, mätäneviä saaliseläimiä. Haju sai silmät kirvelemään. Melu oli kuin sataatuhatta ihmistä olisi yhtä aikaa nyljetty elävältä. Se näytti luonnottomalta. - Tuo järkyttävä rumilus oli kaupunki. Abret rakensivat yhteiskuntaa. Ne olivat vallanneet planeetan." (s.187)

maanantai 9. toukokuuta 2016

Blake Crouch: Wayward Pines: Ei pakotietä



"Hän pelkäsi, että juuri tällaiset hetket saivat hänet jonain päivänä sekoamaan - silminnähtävä täydellisyys ja takana piilevä todellisuus, josta hän ei voisi koskaan päästä selville."

Crouch, Blake: Wayward Pines: Ei pakotietä 
Kirjasarja: Wayward Pines, osa 1
Muut osat: Osa 2 ja osa 3
Julkaistu: 2015 
Alkuperäinen julkaisu: 2012
Alkuperäinen nimi: Pines
Mistä maasta: Yhdysvallat 
Suomentanut: Ilkka Rekiaro 
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi 
Sivumäärä: 330

Osittain muistinsa menettänyt salaisen palvelun agentti Ethan Burke herää Wayward Pinesin pikkukaupungissa. Hän saa huomata olleensa kolarissa ja hukanneensa kaikki henkilökohtaiset tavaransa. Ethan yrittää selviytyä ilman rahaa ja henkilöllisyystodistusta sukkuloiden hotellin, sairaalan, sheriffin toimiston ja baarin väliä. Jostain kumman syystä häntä kalvaa kaiken aikaa pelko - varsinkin tyhjältä vaikuttavassa sairaalassa tekopirteän sairaanhoitajan hoivissa ja lapsijoukon pysähtyessä tuijottamaan häntä tutkimattomin kasvoin. Hän haluaisi silti kiihkeästi selvittää, mitä kaupungissa on tekeillä. Ethan päättää häipyä kaupungista, kun kukaan ei usko hänen henkilöllisyyttään ja koska hän ei löydä tavaroitaan eikä saa yhteyttä ulkomaailmaan. Pakeneminen osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi. Alkaa henkeäsalpaava takaa-ajo. Irakissa sotineena amerikkalaisen sankarin perikuvana Ethan Burke on päättänyt selviytyä.

"Wayward Pinesin asukkaat... He eivät juttele kaupungin ulkopuolisista asioista. - Se on yksi sääntö. - He kutsuvat sitä tässä hetkessä elämiseksi. Politiikasta puhuminen on kielletty. Ja entisestä elämästä. Populaarikulttuurista ei saa puhua - ei elokuvista, kirjoista eikä musiikista. Ainakaan mistään, mitä ei ole tarjolla tässä kaupungissa. Rahakin on täällä outo juttu. - Eikä täällä ole kalentereita eikä sanomalehtiä." (s.180-181)

Juoksin hengästyneenä kirjan hetkessä läpi, sillä niin kiehtova, mukaansatempaava ja jännittävä se oli. Yritin lukiessani arvailla mysteerien ratkaisua ja janosin tietää vastauksia; mikä kaupungin tarkoitus on, miksi sieltä ei saa lähteä, kuinka aika kulkee. Kirja oli kirjoitettu elokuvamaiseen tyyliin ja se oli täynnä toimintaa; henkeäsalpaavia pakoyrityksiä, karmaisevia muistoja Irakin sodan kidutuksista ja väkivaltaisia kohtaamisia asukkaiden kanssa.

"Oli helpompi alistua siihen, mitä ei voinut muuttaa, kuin panna kaikki likoon ja tavoitella tuntematonta. Sitä mikä oli kaupungin ulkopuolella. Monet pitkäaikaisvangit tekivät itsemurhan, kun vapaus viimein koitti, tai rikkoivat lakia päästäkseen takaisin vankilaan. Eikö tilanne ollut täällä aika samankaltainen?" (s.183)

torstai 5. toukokuuta 2016

Nura Farah: Aavikon tyttäret



"Onneksi hän ei tiennyt, että ison tytön elämään kuului paljon kipuja ja murheita."

Farah, Nura: Aavikon tyttäret
Julkaistu: 2014
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava 
Sivumäärä: 236

1900-luvun puolivälin Somaliassa Hooyo Fatima kasvattaa tytärtään Khadijaa islamin oppeja kunnioittaen ja klaanijärjestelmästä kiinni pitäen. Ihmiset aavikolla sijaitsevassa leirissä elävät elämäänsä perinteiseen paimentolaiseen tyyliinsä joutuen välillä kohtaamaan villieläimiä, rosvojoukkoja, toisten klaanien hyökkäyksiä ja brittiläisiä valloittajia. Myös kuivuus ja ruoan puute luovat omat haasteensa. Kaikille on selviytymisen kannalta tärkeää pitää yllä perinteitä, yhteisöllisyyttä, järjestystä ja tiukkoja sukupuolirooleja. Khadijan mielestä on epäreilua, että hänen täytyy hävitä tahallaan, jotta poika voittaa hänet juoksukilpailussa ja tuntee siten itsensä kyvykkääksi. Miesten tulee olla uhkaavia, pelättyjä, urheita sekä naisia ja omaisuuttaan hyvin puolustavia. Heidän tulee tuntea klaanipuunsa ja Koraani. Naisten tärkein tehtävä puolestaan on vartioida kunniaansa ja naimisiin mentyä synnyttää paljon poikia, jotta isän nimi säilyy pitkälle tulevaisuuteen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi miehillä on oikeus neljään vaimoon. Yleisesti ottaen kaikkien täytyy hyväksyä oma kohtalonsa ja olla tottelevaisia sekä kohdella toisia hyvin. Karuun elämään tuovat iloa tanssiminen ja tarinoiden kertominen laulavalla puhetyylillä. Lisämausteena elämässä on läsnä myös ripaus taikauskoa.

"Keysen suuri unelma oli Somalian itsenäistyminen. - Opettaessaan Koraania lapsille hän samalla opetti lapsia rakastamaan Somaliaa. Hän laittoi lapset suutelemaan Somalian hiekkaa ja unelmoimaan itsenäistymisestä. Keyse kertoi lapsille maan historiasta. Valkoisten orjalaivasta ja maan jakamisesta. Banaanipuista, jotka tyhjenivät hedelmistä, koska kaikki vietiin meriteitse kohti Italiaa. Kansan jakamisesta ja somaleiden keskinäisestä kilpailusta, joka sai monet unohtamaan isänmaallisuutensa. Keysen oli vaikea hyväksyä, että heidän luonnonvaransa lähetettiin valkoisten maahan. Kansaa alistettiin ja somalit antoivat sen tapahtua." (s.180) 

"Kun Keyse ei enää kestänyt nuoren vaimonsa kärsimystä, hän keräsi leirin miehet yhteen. Miehet levittivät maahan valkoisen kankaan, jonka keskelle Khadija kömpi. Khadija tunsi supistuksen saapuvan. Miehet keinuttivat kangasta, ja keinuessaan Khadija näki kirkkaan taivaan ja miesten varjot jotka piirtyivät hiekkaan." (s.152)

Tämä fiktiivinen kirja kertoo Khadijan kasvutarinan tytöstä naiseksi ja vaimosta äidiksi. Khadija on määrätietoinen, uhmakas, tinkimätön ja halukas astumaan miehille kuuluvaan maailmaan kuten osallistumaan runokilpailuun tai ohjaamaan kamelilaumaa, mutta kohtalo on määrännyt hänet perinteisemmän naisen rooliin. Siirtymisvaihe tuottaa Khadijalle erityisiä vaikeuksia ja hänen on hankala sopeutua tilanteeseensa. Etenkin ympärileikkausta, fyysistä kurittamista ja henkistä väheksymistä käsitteleviä kohtia on inhottava lukea. Myös kauneusihanteet ovat rankkoja, sillä niiden ulkopuolelle jääminen ja riivatuksi leimaantuminen saattavat tietää karua kohtaloa. Kivuliaat häämenot sekä vaimon maksaminen kameleina ja riisisäkkeinä tuntuvat inhottavilta. Naisten osana vaikuttaa olevan vain kärsiminen ja omaan osaansa tyytyminen. Onneksi elämä tarjoaa myös suvantokohtia sekä poikkeuksia yleiseen näkemykseen naisen asemasta.

"Hooyo hengitti syvään ja sulki silmänsä. Hän tunsi raskaan painon sydämellään. Ihan kuin rinnan päälle olisi laskeutunut painava kivi. Hän katsoi Khadijaa tuntien kauhua ja surua. Viisitoistavuotias Khadija oli saanut lisää pituutta. Naiselliset muodot olivat tulleet esiin odottamatta ja kiireellä. Fatima oli vahtinut, ettei Khadija joisi liikaa maitoa. Hän ei halunnut että tytön pakarat keinuisivat. Liian hyvin ruokittu tyttö oli miesten mieleen. - Khadija aikuistui liian nopeasti ja Fatima joutui vartioimaan ja läksyttämään häntä enemmän. Fatima oli leikannut oman huivinsa ja sitonut kankaan tytön rintojen päälle. Kiinteiden muotojen peittäminen oli Fatiman päämäärä." (s.71-72)

"Hän ei kestänyt, että ihmiset ihailivat hänen vaimoaan ja unohtivat kuka oli Keyse Libaax. Luulin maine oli kantautunut kaikkialle, ja se aiheutti Keysessä kateuden tunteita. Pelkoa siitä, että ihmiset unohtaisivat hänet. Keysen mielestä Luulin parannustaidot perustuivat naisten löpinöihin. ´Ei ole hyvä että annat itsestäsi kuvan, että olet noitatohtori. Semmoinen on haram, kiellettyä´, Keyse nosti keppiään ja varoitti." (s.194)

"´Tyttö kouluun? Oletko menettänyt järkesi?´ - Wallahi, me naiset käymme elämänkoulua ja olemme pärjänneet ilman lukutaitoa´, Fatima ärähti ja nosti sormensa varoittavasti: ´Pidä tyttösi loitolla koulusta!´ - ´Älä ruoki tyttöäsi tyhmyydellä.´" (s.201)

Kirja päättyy Somalian itsenäistymisen vaiheisiin. Vanhemmat miehet haluaisivat säilyttää islamin ja vahvan johtajan, kun taas osa nuorista miehistä kaipaisi uudistusta ja demokratiaa. Mielenkiintoinen huomio lopuksi: Kirjailija Nura Farah on muuttanut Somaliasta Suomeen 13-vuotiaana. Hän on ensimmäinen somalialainen, joka on kirjoittanut kirjan suomeksi.


Helmet lukuhaaste 2016: 42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja