Anton Rippon: Hitlerin olympialaiset 1936

"Lopulta kuitenkin Saksan juutalaisten kohtalo osoittautui vähemmän tärkeäksi kuin pelko olympialaisperinteen katkeamisesta."

Rippon, Anton: Hitlerin olympialaiset 1936
Julkaistu: 2013
Alkuperäinen julkaisu: 2006
Alkuperäinen nimi: Hitler´s Olympics - The Story of the 1936 Nazi Games
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Juha Peltonen
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy
Sivumäärä: 269

KOK valitsi Berliinin olympialaisten kisakaupungiksi ennen kuin Hitler oli noussut valtaan. Demokraattisen Weimarin Saksan sijasta kilpailut järjestikin natsivaltio. Olympialaisia ei kuitenkaan voitu enää siirtää toisaalle, sillä esimerkiksi toisessa ehdokasmaassa Espanjassa oli sisällissota. Vuoden 1936 Berliinin olympialaiset osoittivat, kuinka politiikka ja urheilu kuuluvat erottamattomasti yhteen. Natsivaltio otti kilpailut propagandan toteuttamispaikkana. Se oli mukana suureellisten kilpailujen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä omien joukkueiden valinnassa. Kilpailujen uutiskuvaajiksi kelpasivat vain saksalaiset. Tarkoituksena oli saada propagandavoitto - hyvitys ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeisenä aikana koetusta hyljeksivästä kohtelusta.

"Kolmannen valtakunnan taiteilijat kuvailivat urheilijoita sankarillisina hahmoina, joilla oli kauniisti kehittynyt vartalo, jäntevät lihakset sekä natsi-ihanteiden mukaiset ´arjalaiset´ kasvonpiirteet. Lisäksi hiusten tuli olla vaaleat ja silmien siniset. Jos joku sattumoisin pani merkille, ettei yksikään natsijohtajista täyttänyt edes vähimmässä määrin edellä mainittuja vaatimuksia, hänen oli viisainta pysytellä vaiti." (s.36)

Kirjassa käydään lyhyesti läpi Hitlerin valtaannousu, natsien rotuoppi, uudet lait ja etenkin juutalaisvastaiset lait sekä vanki- ja keskitysleirien perustaminen. Olympialaisia varten Berliinin julkisivua kaunisteltiin ja juutalaisvihamieliset merkit laitettiin piiloon. Kirjassa kuvataan myös kilpailujen valmistelu, rahoituksen suunnittelu, kilpailupaikan rakentaminen, olympiatuli ja soihtuviesti, avajais- ja päätösohjelma, kulttuurin yhdistäminen kilpailuihin, eri urheilijoiden tyyli tervehtiä natsitervehdyksellä tai boikotoida sitä, urheilusuoritukset, eri urheilijoiden kokemat kohtalot, mystiset kuolemantapaukset, lehtikirjoittelu, kädenvääntö juutalaisten oikeudesta osallistua olympialaisiin ja pohdinnat kilpailujen boikotoinnista sekä tarut eri tapahtumien kulusta tai esimerkiksi Hitlerin puheista. Etenkin Yhdysvallat otti kantaa natsivaltion juutalaisia koskevaan kohteluun. Se kuitenkin itse sai vastapalautetta ´mustien sorrosta´. Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut Japanin miehittämän Korean tilanne. Ilmapiiri aiheen ympärillä kuohui.

"Tavalliset saksalaiset eli arjalaiset, ankarasti työtä tehneet heteroseksuaalit eivät erityisemmin piitanneet muiden ihmisten henkilökohtaisten vapauksien rajoittamisesta, jos heidän valtiossaan oli samanaikaisesti muotoutumassa talousihme." (s.25)

"Rasismi oli 1930-luvulla läsnä kaikkialla. Siinä ei ilmiönä ollut siihen aikaan mitään epätavallista. - Jotkut hotellivieraat valittivat, että heidän piti asua samassa hotellissa kahden mustaihoisen kanssa." (s.262)

"Vaikka Yhdysvaltain olympiajoukkueen jäseniä ei syrjitty Berliinissä, heitä syrjittiin kotipuolessa. ´Valkoiset majoitettiin eri hotelliin kuin mustat. Meidän annettiin ymmärtää, että olimme palanneet takaisin Amerikkaan ja että meidän oli parasta ottaa oma paikkamme.´" (s.197-198)

Olympialaisten taustalla oli kaiken aikaa musta varjo, joka varoitti sodan uhkasta. Natsivaltio panosti liikunnalliseen kasvatukseen ja perusti Hitler-Jugend nuorisojärjestön, johon lopulta kaikkien nuorten oli pakko kuulua. Siellä opetettiin natsioppeja ja suoritettiin fyysistä harjoittelua. Talviolympialaisten aikana järjestettiin jopa lentosotaharjoitus. Kilpailujen ohjelma oli itsessäänkin militaristinen. Huomion arvoista on, että Hitler ei välittänyt urheilusta ja että hän alun perin haukkui olympialaisia juutalaisten ja vapaamuurareiden keksinnöksi. Kaiken kaikkiaan Saksa koettiin uhaksi maailmanrauhalle, mutta asialle ei silti tehty mitään ennen kuin oli liian myöhäistä - kun toinen maailmansota syttyi.

"Hakaristiliput liehuivat kaikkialla. Mikäli toivotimme aamulla ´Hyvää huomenta!´ saimme vastaukseksi ´Heil Hitler!´. Jos taas menimme kahvilaan ja lausuimme ´Hyvää iltaa!´ henkilökunta vastasi silloin ´Heil Hitler´. Saksa osoittautui maaksi, jossa jokaiseen asiaan oli saatu yhdistettyä sotilaallinen lisäsävy." (s.80)

"Kolmannen valtakunnan hallituksen edustajat pitivät puheen suunnattomille yleisömassoille. Puhujista Baldur von Schirach oli lakkauttanut itsenäiset nuorisojärjestöt tai ainakin saanut ne sulautumaan Hitler-Jugendiin. Entisen SA-upseerin Hans von Tschammer und Ostenin järjestö puolestaan oli vastuussa useiden saksalaisten urheilijamiesten ja -naisten murhaamisesta, Joseph Göbbeksiä syytettiin raakojen, muihin kuin arjalaisiin kohdistuneiden väkivallantekojen peittelystä vähintäänkin olympialaisten ajaksi ja opetusministeri Bernhard Rustin määräyksestä juutalaisilta oli kielletty pääsy nuoriso- ja hyväntekeväisyysjärjestöihin. Nyt nämä samat miehet toivottivat ´maailman nuorison´ sydämellisesti tervetulleeksi." (s.148)

Jälkikäteen pohdittuna on vaikea sanoa, onnistuiko natsivaltion propaganda vai kiinnittyikö olympialaisten vieraiden huomio maan syrjiviin arvoihin. Ei voi tietää, olisiko kilpailujen boikotointi tai siirtäminen muuhun maahan muuttanut mitään, mitä olympialaisten jälkeen tapahtui - tuskin.

Natsien tekemät hirmuteot ovat kiistattomia jälkikäteen tarkasteltuna. Historiallisia kirjoja lukiessa täytyy kuitenkin aina muistaa, että historiaa kirjoittavat vain voittajat. On hyvin vaikeaa tietää, mitä joissain tilanteissa todella tapahtui - varsinkin, kun samasta tilanteesta kirjoitetut kuvaukset eroavat selkeästi toisistaan eri lähteissä. Lisäksi huomioisin, että tämä kirja on kirjoitettu Saksan vastaisesti ja halventavia subjektiivisia kielikuvia käyttäen. On tiedossa, että saksalaiset eivät saaneet olla eri mieltä maan ainoan puolueen kanssa, jolloin vaarana oli joutua mielipidevangiksi. Ihmisiä tapettiin ja kidutettiin kaikenlaisen erilaisuuden nojalla - mielenterveyspotilaat, fyysisen sairauden omaavat, seksuaalivähemmistöön kuuluvat, työttömät (!) ja muuhun kuin arjalaiseen rotuun kuuluvat. Työpaikoista luopuminen oli tehty oikeastaan mahdottomaksi ja vapaa-ajalla osallistuttiin natsijärjestön kursseille, huvituksiin ja urheilutoimintaan. On siis vaikea todeta, mitä tavalliset kansalaiset todella ajattelivat. Esimerkiksi on tiedossa, että jotkut saksalaisista ottivat riskin piilottaessaan vainottuja juutalaisia. Lisäksi minua mietityttää, mitä ihmiset todella ajattelivat natsilipun nähtyään: oliko se heille vain Saksan uusi lippu vai oliko se todella jo vuoden 1936 olympialaisten aikana karmea symboli kuten kirja väittää. Toinen ihmetyksen aihe on natsitervehdys: oliko se todella ihmisten mielestä natsien oppeja hyväksyvä ja kunnioittava ele vai vain maan tapa tervehtiä. Mielestäni on hyvä huomioida, että maailma oli aivan erilainen tuohon aikaan ja että ihmiset eivät välttämättä ajatelleet samalla tavalla kuin nykyään.

"Natsijohtajien VIP-aitiossa hykerreltiin tyytyväisyydestä. Hitler hymyili kasvot loistaen ja Göring pomppi innoissaan ylös ja alas kuin pikkulapsi." (s.180)

Olen jälleen kerran iloinen siitä, että olen mukana HelMet -lukuhaasteessa, sillä tämäkin kirja olisi ilman sitä jäänyt lukematta. Opin paljon uutta 1930-luvusta ja natsivaltiosta sekä olympialaisten historiasta. Mieleeni jäi erityisesti kuvaus siitä, kuinka Hitler vastaanotti aitiossaan kolme suomalaista juoksijaa. Jotenkin karmivaa. Mielestäni kirja ei oikeastaan sovi kovin heikkohermoisille ihmiskohtaloiden kuvauksen vuoksi.


Helmet lukuhaaste 2016: 31. Olympialaisista kertova kirja