Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

"Mutta ei nainen ole turvassa. Ei tässä maailmassa."

Gregory, Philippa: Valkoinen kuningatar
Kirjasarja: The Cousin´s War
Julkaistu: 2011
Alkuperäinen julkaisu: 2009
Alkuperäinen nimi: The White Queen
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Natasha Vilokkinen
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 476

Eletään kevättä 1464. Saman suvun eri haarat - Lancaster, York ja Tudor - taistelevat keskenään Englannin kuninkaan kruunusta. Tätä veristä ajanjaksoa kutsutaan nykyään ruusujen sodaksi (1455-1485). Leskeksi jäänyt Elisabet Woodville ajautuu keskelle tapahtumia rakastumalla nuoreen kuninkaaseen. Yorkilainen Edvard IV menee hänen kanssaan salaa naimisiin, säntäilee taisteluista toiseen ja kruunauttaa lopulta Elisabetin virallisesti kuningattarekseen. Kuninkaan neuvonantajat ja kannattajat ovat kauhuissaan, sillä Elisabet on alhaista säätyä ja kuningas toimii itsenäisesti ilman muiden sananvaltaa tapahtumiin. Kuningatar aloittaa oman asemansa vakiinnuttamisen hankkimalla perillisiä, etsimällä liittolaisia antamalla uusia arvonimiä ja sopimalla hyödyllisiä avioliittoja sekä kartuttamalla omaisuuttaan ja jakamalla sitä sopivassa mittakaavassa kaikille. Hän suunnittelee lastensa kasvatuksen sopimaan kuninkaalliseen asemaan. Pian Englannin uusi hovi tunnetaan kauniina, eleganttina, hyväkäytöksisenä ja rakastettavana. Siellä seurataan muotia ja harrastetaan kulttuuria kuorojen ja hovitanssien muodossa sekä opiskellaan tieteitä kuten aritmetiikkaa ja tähtitiedettä. Hovin taustalla kuhistaan juonittelusta, uusien skandaalien keksimisestä, vallantavoittelusta ja murhayrityksistä. Jokainen taistelee parantaakseen omaa asemaansa.

"Kaikki tietävät, että nämä sodat ovat repineet maamme kahtia ja tuhonneet vaurautemme, naapurusten ystävälliset välit, luottamuksemme vieraisiin, veljesten välisen rakkauden, teidemme turvallisuuden, kuningasta kohtaan tunnetun kiintymyksen. Mikään ei silti tunnu tuovan taisteluille loppua." (s.63)

Maalaukset aidoista kuninkaallisista: Edvard IV ja Elisabet

Elisabet on vahva nainen, jonka suku juontaa juurensa vedenjumalatar Melusinaan, joka on puoliksi nainen ja puoliksi kala. Tämän vuoksi hän uskoo omaavansa yliluonnollisia kykyjä, joiden avulla hän voi nähdä tulevaisuuteen ja suorittaa erilaisia kirouksia. 1400-luvulla uskonto oli vahvasti läsnä ihmisten elämässä, mutta samoin myös noituus. Noidiksi leimatut naiset saatettiin mestata ilman oikeudenkäyntiä. Mestaukset ja julkiset katumusrangaistukset olivat kansan rakastamaa viihdettä.

"Minä käytän tänä talvena vain hopeanvalkoista ja kultakangasta, ja ihmiset sanovat, että olen todellakin Yorkin valkoinen ruusu." (s.134)

"Elämme kovia aikoja. Kuolema on meidän seuralaisemme, alituinen vieraamme. Ei kannata ajatella, että pystyt pitämään sen käsivarren mitan päässä. Tulet huomaamaan, että se on aina lähelläsi." (s.39)

Minusta oli ihastuttavaa uppoutua tähän historiaan pohjautuvaan fiktiiviseen tarinaan. Tykästyin romantisoituihin ja mystisiin kuninkaallisiin, joiden elämää värittivät fantasiaan kuuluvat elementit. Huokailin ihailusta kuvitellessani upeita palatseja sekä salaperäisiä luostareita ja hautaholveja. Ihailin vahvoja naishahmoja ja tuhahtelin naisten saamalle kritiikille, sillä en voi sietää sitä, kuinka huono naisten asema aina voi olla. Minusta oli mielenkiintoista kokea Elisabetin kasvutarina naivista nuoresta naisesta vallankahvassa vahvasti pysyväksi kuningattareksi. Keskeytin välillä lukemisen ja tutkin netistä historiallisia faktoja ja kuninkaallisten jälkeläisten tarinoita ja sukuluetteloita. Uppouduin myös syvällisiin pohdintoihin ihmisen luonnosta ja elämän tarkoituksesta.
  

"Kuninkaan luontoon kuuluu nauttia rajusta juopottelusta ystäviensä kanssa ja vieraista naisista." (s.235)

"Olen kuullut lauluja suurista taisteluista ja runoja, joissa ylistetään hyökkäyksen kauneutta ja johtajan arvokkuutta. Sitä minä en kuitenkaan tiennyt, että sota on silkkaa teurastusta - Enkä minä tiennyt, että sota elähdyttää miehiä niin kovasti. He palaavat kotiin naureskellen kuin koulupojat - Nyt ymmärrän, miksi miehet tunkeutuvat luostareihin, ottavat naisia vasten näiden tahtoa, uhmaavat kirkkoturvaa viedäkseen tappojahdin päätökseen." (s.218)

"Juuri kun hän oli kohtaamaisillaan kuolemansa ja kaikkien toiveidensa kuoleman, hän tiesi, että kaikki oli turhuutta. Kunnianhimo, valta, jopa valtaistuin, joka on käynyt perheellemme niin kovin kalliiksi: viime hetkinään hän tiesi, ettei millään niistä ollut merkitystä." (s.363)

Englanti ei vaikuta näkevän yhtään rauhan päivää. Aina joku uusi nousee taistelemaan tavoitellakseen kruunua.

"Olemmeko me nyt pelkkiä vallantavoittelijoita, jotka muutaman onnekkaan vuoden jälkeen nujerretaan?" (s.163)